tag:blogger.com,1999:blog-87614190730036625022024-02-08T00:08:52.261+02:00NurkkahuoneestaNurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.comBlogger34125tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-14947412699156382022012-01-28T18:54:00.002+02:002012-01-28T19:10:09.398+02:00LähimetsässäYstäväni puki sanoiksi fb-päivityksessään sen mitä itse pähkäilin iltapäivän metsäretkellä. Lumisessa metsässä koiran kanssa tarpomisessa on jotain alkukantaista. Olen usein miettinyt miksi metsäretki on ihan erilainen tunnelmaltaan kun koir(i)a on mukana. Etenkin tunnelma muuttuu, jos päästät koiran vapaaksi kulkemaan ja siirryt metsään pois tieltä tai polulta.<br />
<br />
Liekö syy siinä, että seuraat ja tarkkailet herkemmin koiraasi ja sen tekemisiä. Laukaiseeko yhdessä kulkeminen joitain ikiaikaisia vaistoja, jotka kehitys on sinussa peittänyt. Itselläni on ainakin taipumus tiivimmin tutkia koiraa ja sen ruuminkieltä metsässä kulkiessa. Koiran hetkellinen tuijotus jonnekin kaukaisuuteen terästää omiakin aisteja. Sinun ja koiran välille syntyy ohikiitäväksi hetkeksi outo yhteys. Mistä tuossa kaikessa on lopunperin kysymys?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibPNOBbDK_rSsKjw_1Cz-Ubw9vBMWSRiTKukCSPLgLgQvo6XIs77KTaGwmMQ3Se5pK2PdRFxbIJstQ0hq-5fWI1sNH96Dm09a0L-ymRW8eH8rWgeajnPZaEt04gofek58o-ztosbzko8yU/s1600/tii_katse.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="271" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibPNOBbDK_rSsKjw_1Cz-Ubw9vBMWSRiTKukCSPLgLgQvo6XIs77KTaGwmMQ3Se5pK2PdRFxbIJstQ0hq-5fWI1sNH96Dm09a0L-ymRW8eH8rWgeajnPZaEt04gofek58o-ztosbzko8yU/s400/tii_katse.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Noh, joka tapauksessa kävimme tänään Tiitun kanssa tutkimassa lähimetsän luontoa. Lunta on sen verran vähän, että maastossa voi kulkea jalan ilman suksia tai lumikenkiä. Pakkasta oli reipas -15 ja aurinko nousee jo sen verran, että oli oikein mainio ulkoilukeli. Vähän jopa tuntui keväiseltä välillä. Metsässä oli paljon jälkiä, joissa riitti katseltavaa ja tutkimista.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj0OInZcpB3YTQBN5gezMklUbfpY0hxyzGjyesma_sDTctZMxfrFYe76_vcn0L4mA1rYcdVK10AroL8y1208N54FpAxLXwr6uRVP2SjVXqNSVOEopdcjepic2Zutu9GhMgm-r3ByqewzogQ/s1600/jaljet1_28012012.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="302" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj0OInZcpB3YTQBN5gezMklUbfpY0hxyzGjyesma_sDTctZMxfrFYe76_vcn0L4mA1rYcdVK10AroL8y1208N54FpAxLXwr6uRVP2SjVXqNSVOEopdcjepic2Zutu9GhMgm-r3ByqewzogQ/s400/jaljet1_28012012.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcdH0rtpF_u3q_Bb15sBV3RoWgs4yBaeyTQrnFTI1x5URwNkdwWZiVCy1e_yEmpS6kX7zef5dwlZspR_yanoZ19ONOKYl2PKSwkoL6ugpv91bu3fDf0OMWB9gwdSw_A4Fj3aUOisWL8Afx/s1600/jaljet2_28012012.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="265" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcdH0rtpF_u3q_Bb15sBV3RoWgs4yBaeyTQrnFTI1x5URwNkdwWZiVCy1e_yEmpS6kX7zef5dwlZspR_yanoZ19ONOKYl2PKSwkoL6ugpv91bu3fDf0OMWB9gwdSw_A4Fj3aUOisWL8Afx/s400/jaljet2_28012012.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
Metsä on aina avoin näyttämään sinulle jotain, jos vain olet itse valmis katsomaan. Palatakseni alun kysymykseen ehkäpä koiran läsnäolo avaa mielesi kastomaan tarkemmin. Eläin viestii eleillään ja omalla kielellään merkkejä luonnosta. Se houkuttelee ja joskus pakottaa sinut katsomaan tai kuuntelemaan tarkemmin sellaistakin mihin itse et kiinnittäisi mitään huomiota. Jotain ihmeellistä ja ainutkertaista on myös koiran kyvyssä riemuita käsillä olevasta hetkestä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgBpFB_cW0SOqzG1efg1TB6NdOn2g_tdJXdS4u8yJ9I1WnZidPfzbt6sMHpgfoPZvGO4KbmLDWdF4q9CchZi674EtblopWWUC521r7dOzMWyxtlGdcutrXzmi-ZONOJQxBziLuxylEPuLD6/s1600/tii3_28012012.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="261" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgBpFB_cW0SOqzG1efg1TB6NdOn2g_tdJXdS4u8yJ9I1WnZidPfzbt6sMHpgfoPZvGO4KbmLDWdF4q9CchZi674EtblopWWUC521r7dOzMWyxtlGdcutrXzmi-ZONOJQxBziLuxylEPuLD6/s400/tii3_28012012.JPG" width="400" /></a></div>
<br />Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-3126069992878966012012-01-24T15:42:00.001+02:002012-01-24T15:43:26.293+02:00Presidenttiä äänestämäänOn ollut mielenkiintoista seurata miten vaalit ovat nousseet varsin merkittävään rooliin sosiaalisessa mediassa. Tämä näkyy omassa naamakirjassa. Vaaleja ja ehdokaita koskevat päivitykset ja linkkien jako on tallannut alleen kaiken muun. Pakko myöntää, että omakin aktiivisuus seurata vaaleja on kasvanut. Tuon tuosta tulee siirryttyä uutissivulle tai blogiin lukemaan ehdokkaista. Oman kaveripiirini keskuudessa näyttää kahden jäljellä olevan ehdokkaan kannattajia olevan kaiketikin saman verran. Tosin Haavistoa koskevia päivityksiä on määrällisesti paljon enemmän.<br />
<br />
Lienee selvää, että osan Haaviston suosiosta selittää juuri sosiaalinen media. Nuoriso ja netissä viihtyvät näyttävät olevan Haaviston kannattajia tai ainakin äänekkäämpi ja aktiivisempia. Huippumielenkiintoista oli seurata kaikkia niitä keinoja ja tapoja, joilla Haaviston kannattajat tekivät vaalityötä. Kekseliäisyys ja oivallukset tekivät vaalityöstä hauskaa ja motivoivaa. Jäi vähän sellainen käsitys, että monelle oli vain hienoa fiilistellä mukana siinä tunnelmassa ja samanhenkisten yhteisössä. Itse ehdokas ja mitä hänestä ajattelee oli toissijainen asia. Ehkäpä politiikka kaipaakin jotain tämän kaltaista uudistumista.<br />
<br />
Viime päivinä olen ollut mukana parissakin tilaisuudessa, jossa Haaviston seksuaalinen suuntautuminen on nostettu esille tavalla, jota en olisi uskonut. Karrikoiden - maaseudulla elävälle viis-kuuskymppiselle miehelle tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa suvaita homoutta tai ylipäätään erilaisuutta. Se sanotaan ääneen ja karskisti, usein vitsailun ja röhönaurujen säestämänä. Vakavasti tai asiallisesti aiheesta ei voi puhua. Ehkä ei ole siihen kykyjäkään. Silloin on helppo mennä pilkkaamisen taakse.<br />
<br />
Minulla on sellainen tunne, että juuri nämä pohjoisten seutujen ihmiset tulevat ratkaisemaan vaalin Niinistön eduksi. Heille on häpeä ja kauhistus, että presidentin puoliso on mies - vaikka toisaalta onhan se sitä nytkin.<br />
<br />
En ole vielä äänestyspäätöstäni tehnyt. Minulla ei ole myöskään vielä oikein selvää suosikkia. Molemmat hoitavat varmasti sen tehtävän johon olevat pyrkimässä. Siksi en ehkä äänestäkään parasta presidenttiä. Olen kallistumassa ajatukseen, että haluan äänestää erillaisuuden hyväksymisen puolesta. Haluan äänestää vastaan sitä asenneilmastoa, joka tuottaa nuo maaseudun miesten pilkat ja naurut erilaisuudelle. Ehkä haluan myös osin äänestää vastaan sitä muutosta, jonka eduskuntavaalien tulos on tuonut arvokeskusteluun.<br />
<br />
Nooh... nuo olivat pohdintoja juuri nyt. Aikaa on vielä pari viikkoa seurata vaalityötä ja ehdokkaiden esiintymisiä. Lopullinen päätös syntynee vasta loppumetreillä kuten kävi ensimmäisellä kierroksellakin.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-53920607666011978322011-09-22T20:56:00.002+03:002011-09-22T20:56:52.673+03:00AjokorttiOlen työskennellyt "uudessa" työssäni kuluneen syksyn aikana maahanmuuttajien kanssa. Useista eri kansallisuuksista koostuva ryhmä on opettanut paljon, vaikka minun roolini onkin se opettajan - liikunnanopettajan.<br />
<br />
Kun saa työskennellä eri kulttuureista ja hyvin erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kanssa, saa moni arkipäivän asia uuden merkityksen. Kaikki se mitä kutsutaan julkisuudessa "maahanmuuttajakeskusteluksi" on kovin vierasta sen jälkeen, kun nämä ihmiset tulevat tutuksi. Eivät he ole mikään kasvoton ryhmä, jolle voidaan antaa jokin yhteinen muka kuvaava nimitys. Jotenkin en enää oiken edes jaksa ottaa kantaa koko viitekehykseen - halla-aho, maahanmuuttopolitiikka, persut, hakkarainen, neekeriukkopuheet.<br />
<br />
Tänään vietin mielenkiintoisen päivän ryhmän kanssa. Tutustuimme Suomen luontoon Meriluontokeskuksessa Kalajoella ja Kokkolassa luontomuseo Kiepissä. Matkalla autossa virisi mielenkiintoinen keskustelu autoilusta Suomessa ja ajokortin hankkimisesta. Nämä Suomeen tuleet ihmiset osasivat hyvin lyhyen maassamme asumisen jälkeen ymmärtää, että oma auto on täälllä meidän nurkilla välttämättömyys - kun bussilla ei pääse.<br />
<br />
Ajokortin hankkiminen on melkoinen taloudellinen panostus useimmille suomalaisillekin, saati sitten maahanmuuttajalle. Minulta kysyttiin perin aiheellinen kysymys. Miksi autokoulussa ei voi käyttää omaa äidinkieltään. Onko ajotaitoon tai liikenteessä pärjäämiseen merkitystä sillä, mitä kieltä käytät kirjallisessa kokeessa. Taas kerran oli pakko pyörittää päätä ja kohotella hartioita. En osaa vastata.<br />
<br />
Sain kuulla tarinan, jossa ajokorttia on pitänyt yrittää useita kertoja sen vuoksi, ettei ole ymmärtänyt, mitä opettaja opettaa tai mitä kirjallisessa kokeessa kysytään. Jokainen yrityskerta maksaa. Näiden uusintakertojen kautta eräälle kaverille ajokortti oli maksanut huomattavasti enemmän kuin ensi kerralla kokeen läpäisseelle.<br />
<br />
Jotenkin minulle on tullut sellainen tunne, että Hakkaraisten neekeriukkopuheita suurempiin epäkohtiin nämä maahamme muuttaneet törmäävät arkipäivän elämässä joka päivä. Niin väärin kuin jonkun Hakkaraisen höpöpuheet ovat, on se kuitenkin hyvin pieni asia niiden arkipäivässä jatkuvasti eteentulevien asenteiden ja käytäntöjen rinnalla, mihin muualta maahamme tulevat jatkuvasti törmäävät.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-38396514296369221292011-07-12T09:01:00.000+03:002011-07-12T09:01:20.609+03:00JokamiehenoikeusPäivän <a href="http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ministerio-teroittaa-jokamiehenoikeuksien-sisaltoa-marjastajille/905330">lehdissä</a> uutisoidaan jokamiehenoikeuksien uusista linjauksista. Ympärisöministeriö tiedottaa, että uusi opas julkistetaan syksyllä. Mitään merkittäviä muutoksia nykyiseen käytäntöön ei kuulemma ole tulossa.<br />
<br />
Puhuttaessa jokamiehenoikeudesta on olennaista ymmärtää kuka tai mikä on <i>jokamies</i>, jota oikeus koskee. Tämä on ihan yhtä tärkeäää kuin se, mitä oikeuksia <i>jokamiehellä</i> on.<br />
<br />
Ymmärtääkseni nykyin keskeisimmät ongelmakohdat jokamiehenoikeuksissa syntyvät siitä, että luonnossa liikkuva ei osaa tulkita milloin hän muuttuu jokamiehestä joksikin muuksi ja näin menettää oikeutensa. Helpoiten jokamiehen voisi tulkita olevan jalan, hiihtäen, polkupyörällä tai ratsain kulkeva. Heti kun mukaan tulee mottorikäyttöinen vehje kyseessä ei ole jokamies. Toinen tulkinta liittyy ryhmiin. Jokamies kulkee yksin tai pienessä ryhmässä - ei suurella porukalla.<br />
<br />
Nykyajan moottorin avulla liikkuvan ihmisen tuntuu olevan vaikea käsittää, että jokamiehenoikeudet eivät kata moottorikelkalla, mönkijällä, autolla tai mopolla liikkumista. Julkisuudessa on keskusteltu ratsastuksen aiheuttamista ongelmista. Ratsastus onkin mielestäni siinä rajamailla pitäisikö se kuulua jokamiehenoikeuksien alle.<br />
<br />
Viime aikoina on noussut keskusteluun luonnon liiketaloudellinen hyödyntäminen jokamiehenoikeuksien nojalla. Tässä ei olekaan helppoa linjata millainen marjastaja tai luontopalvelujen tuottaja on jokamies. Luontoon voidaan aiheuttaa sellaista kuormitusta, joka on haitaksi maanomistalle tai paremminkin hänen omaisuudelleen. Mieleen tulee taloudellisessa mielessä tehty laajamittainen marjastus tai vaikkapa kalliokiipeily. Näissäkin rajanveto siitä, kuka on jokamies ei ole helppoa.<br />
<br />
Odotellaan syskyä ja uusia linjauksia ja palataan sitten uudelleen aiheeseen.<br />
<br />
<a href="http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/50/YTR_1_07.pdf">Mielenkiintoinen selvitys aiheesta. </a>(Kannattaa lukea.)Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-33718712293413177682011-07-05T20:24:00.001+03:002011-07-12T09:01:39.849+03:00R.I.P. Mika MyllyläOn niin paha olla. Harvinaisen paha olla.<br />
<br />
Yksi ihmiselämä on päättynyt. Huippuhiihtäjä ja urheilija - sanan varsinaisessa merkityksessä - Mika Myllylä on kuollut. Hänen elämänsä päättyi 41-vuotiaana aivan liian varhain. Tietämättä mitä kaikkea Mikan elämän viimeisiin aikoihin liittyy ei ole korrektia lähteä arvailemaan, mitä on tapahtunut tai mikä mihinkin on johtanut.<br />
<br />
Kysymykset joita nousee mieleen liittyvät siihen miten me sankareitamme muistamme. Voittojen hetkillä jokainen haluaa tuntea voittajan. Mikallakin selkääntaputtelijoita riitti. Oli talonrakentajia Haapajärvellä. Iso joukko ihmisiä ja yrityksiä oli valmis yhteistyöhön olympiavoittajan kanssa. Vaatimaton pohjalainen teki minkä piti, uhrasi aikaansa ja itseään julkisuudelle. Hän antoi haastatteluja ja oli siten yhteistä omaisuuttamme.<br />
<br />
Lahden doping-käryn jälkeen ilmestyi vielä pisteenä i:n päälle kirja "Riisuttu mestari". Se taisi olla viimeinen mitä kansallissankarista enää saatiin puristettua irti. Mestari oli loppuun kaluttu luu, jonka jouti heittää pois. Median, mainosmiesten ja meidän kaikkien huomion sai uudet mestarit.<br />
<br />
Edu Kettunen - tuo mainio tekstinikkari on tehnyt hienon biisin "Luusereiden kunginas". Kuunnelkaa, jos jostain löydätte. Tässä alku biisistä:<br />
<br />
<i>sit on ylistetty liikaa,<br />
siit on tehty jumalaa<br />
sil on ratsastettu maineeseen,<br />
sil on myyty rihkamaa.<br />
sit kun se ei enää jaksa<br />
olla toivo isänmaan<br />
ne tekee siitä luusereiden kuninkaan.</i><br />
<br />
Toinen mieleentuleva laulu on Juicen Paperitähdet, vaikka Mika Myllylä olikin paljon muuta.<br />
<i><br />
Taas muistan Olavi Virtaa<br />
niin lujaa eli hän<br />
ja nähtyänsä kaiken<br />
hän näki enemmän<br />
Hänen kunniansa vietiin<br />
hälle jäi vain maineen ies<br />
Ja juuri kun hän oli valmis luopumaan<br />
vielä saapui myyntimies</i><br />
<br />
Mieleeni nousee suunnistuskisat joskus 1990-luvulta. Juoksin pitkän matkan am-kisassa pätkän Mikan kanssa samaa matkaa. Vauhti oli kovaa, mutta silti sinnittelin rastivälin Mestarin kanssa yhdessä. Suuri urheilija olisi ansainnut toisenlaisen elämän urheilu-uransa jälkeen. Toki jokainen on vastuussaan itsestään ja tekemistään valinnoista. Siltikin haluan kysyä olisimmeko me voineet tehdä jotain toisin?Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-90638370894605576782011-05-19T08:14:00.002+03:002011-05-19T08:24:57.434+03:00Vai että juhlintaa...Joo. Suomi on jääkiekon maailmanmestari, hei maailmanmestari... Torilla tavataan. Niin todella tavattiinkin.<br />
<br />
Katsellessani kotisohvalla kansanjuhlaa telkkarista en kokenut kyllä kovinkaan juhlavaa tunnelmaa. Kännipäissään nuorison edessä sekoilevat sankarimme aiheuttivat ensin huvittuneita hymähdyksiä sitten myötähäpeää ja lopulta suurta vastenmielisyyttä. Hienoa, että viinahöyryissä sekoilleen joukkueen tekemisiin puututtiin niin virallisesti, kuin myös yleisen mielipiteen kautta.<br />
<br />
Olen sen verran vanhanliiton miehiä, että tietty "vakavuus" kuuluu mestaruusjuhlien kuvaan. Minulle urheilun suurimpien voittojen saaminen on suuri kunnia. Mitä suurempi ja vaikeammin saavutettu voitto, sitä suurempi kunnioitus mitalia, pokaalia tai titteliä kohtaan. Käyttäytymisesi kertoo kuinka paljon itse arvostat tai kunnioitat saavuttamaasi.<br />
<br />
Urheilusta reilut 20v leipäni veistelleenä on tullut oltua mukana jos jonkinmoisissa juhlissa. Seurattuani sivusta median kautta leijonien "juhlimista" muistutti se minusta puulaaki- tai alasarjojen kaveriporukan kauden päättäjäisten saunailtaa, jossa meno on villiä ja sekopäistä. Niissä pääosassa on kännääminen ja porukalla örveltäminen. Mitä hullumpia ja järjettömämpiä ideota juovuksissa toteutetaan, sitä h i e n o m p a a. Aamulla ja oikestaan koko seuraava vuosi voidaan sitten porukalla yrittää muistella mitä itse kukin oikein tekikään. Minun silmiini ei näytä maailmanmestaruuden arvoiselta juhlalta.<br />
<br />
En todellakaan ole mikään lasiin sylkijä tai tiukkapipo. Jokainen juokoon itsesnä niin humalaan kuin haluaa. Örveltäköön miten tahtoo, laulakoon, tanssikoon ja työntäköön vaikka nenänsä täyteen kusiaisia. Raja kulkee kuitenkin siinä, milloin edustetaan jotain. Tässä tapauksessa Suomea, lajia ja sen maailmanmestaruuden voittanutta joukkuetta. Kaikki asianosaiset tiesivät paluun Suomeen tapahtuvan median silmien alla. Kaikki takuulla tiesivät ottelun päätyttyä virallisen edustuksellisen osuuden kestävän pari päivää torijuhliin asti. SE vissi ero juhlimisen, mm-kullan kunnioittamisen, edustamisen ja örveltämisen välillä menee juuri tässä.<br />
<br />
Lopuksi vielä Jukka Jalosesta. Kunnioittamani valmentaja lausui sellaista, jota en olisi toivonut. Ymmärrän hänen tehneen se joukkueen tähden. Niiden pelaajien tähden, jotka sitoutuivat hänen suunnitelmaansa sataprosenttisesti, eivätkä pettäneet häntä missään vaiheessa. EIhän Jukkakaan voinut pettää poikiaan median edessä. Siksi hän ryhtyi puolustelemaan kännäämistä. Jukka hyvä, rohkea valmentaja on johtaja, joka uskaltaa sanoa myös EI NÄIN pojat silloin, kun se on paikallaan. Nyt olisi ollut sen paikka.<br />
<br />
Onnea silti Leijonat.<br />
<br />
p.s. jos pokaali on poika, mitä pitäisi ajatella sen kohtalosta. eikö "isien" kuuluisi pitää pojastaan huolta?Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-39211082491005368452011-05-04T14:07:00.002+03:002011-05-04T14:09:40.123+03:00AhdistaaMikäpä minä olen ymmärtämään amerikkalaisten tuskaa wtc-terroritekojen jälkeen. Siltikin maanantai-aamun uutinen Bin Ladenin tappamisesta ahdisti. Ei ehkä niinkään uutisen sisältö, vaan tapa millä uutinen kerrottiin ja vastaanotettiin tuntui syljettävältä - inhotti.<br />
<br />
Pohdin jo vuosia sitten vanhassa blogissani sivistyksen suhdetta kostoon ja lopullisen oikeuden etsimiseen. Mitä ajastamme kertoo se, että yksi maailman sivistyneimpänä itseään pitävän valtion päämies ylpeänä kertoo maailmalle hänen kansansa tappaneensa ihmisen? Puheesta ja eleistä käy ilmi tyytyväisyys ja kunnia - "ME sen teimme".<br />
<br />
Onko julkitulon ja ylpeyden takana ajatus teon oikeutuksesta? Mikä tai kuka tuon oikeutuksen antaa? Jos jokainen meistä voisi luoda omat periaatteensa, moraalinsa tai etiikkansa ja hakea itselleen niiden kautta oikeus tehdä hirmutekoja, maailma olisi kovin toisenlainen paikka.<br />
<br />
Minusta murha on aina murha. Sen seuraus on aina sama. Ihminen kuolee. Onko väärin ajatella, että sen kuka Bin Ladenin tappoi tulisi vastata teostaan kuten sivistyneen valtion lain ja järjestyksen mukaan kuuluukin? Jos näin ei ole, tarkoittaako se sitä, että ihmisen saa tappaa, kunhan on riittävän hyvä syy.<br />
<br />
Kenellä on oikeus tuo riittävä syy määritellä?<br />
<br />
Ahdistaa.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-30543093026940111292011-04-21T20:09:00.002+03:002011-04-21T20:18:28.937+03:00Vaalien mentyäInnostuin paljon normaalia enemmän seuraamaan vaaleja ja niiden tiimoilta käytyä keskustelua. Meinasin jo yhdessä vaiheessa jättää kokonaan äänestämättä, mutta mieli muuttui ihan loppumetreillä. Ääneni meni perinjuurin hukkaan, sillä ehdokas, jolle ääneni annoin ei meinannutkaan päästä läpi.<br />
<br />
Olen viettänyt tunnin jos toisenkin puolueiden ja ehdokkaiden sivuja selaillen. Toki tarkkaan on tullut seurattua myös sitä keskustelua, jota persujen nousu on maassa ja ulkomaillakin herättänyt.<br />
<br />
Kirjoitin helmikuussa persujen maaseutu-ohjelmasta. Kaikki mitä tuolloin kirjoitin pätee edelleenkin. Olen yrittänyt muodostaa suurta kuvaa kaikesta tapahtuneesta. Sitä taitaa yrittää tällä hetkellä armaassa kotomaassamme moni muukin. Takuulla jopa paljon minua oppineempi.<br />
<br />
Oma päälimmäinen ajatukseni on se, että vaalitulos kertoo sen mitä pidämme tärkeänä. Kansa äänesti niiden arvojen puolesta, joita ehdokkaat lupasivat ajaa ja viedä eteenpäin. Tulosta ei voi pitää vääränä. Eikä ketään eduskuntaan päässyttä sovi ilkkua tai pilkata.<br />
<br />
Siltikin olen monesta asiasta huolissani. Eniten siitä, että ne arvot, joita persujen useiden läpimenneiden uusien kansanedustajien vaalilauseista löytyy. Voiko olla niin, että kaikki tätä muutosta kannattaneet oikeasti tietävät mihin suuntaan yhteiskuntamme näiden arvojen kautta siirtyy. Rehellisesti sanottuna epäilen tätä.<br />
<br />
Itsekin olen sitä mieltä, että hyvin moniin asioihin kaivattiin muutosta. Tuo muutoksen vaatimus realisoitui nyt vaaleissa helpoimpaan eli persuihin ja Soiniin. Jotenkin vaan olisin toivonut, että muutos olisi tapahtunut suvaitsevamman ja avoimemman yhteiskunnan suuntaan. Nyt astuimme monta askelta aivan toisaalle.<br />
<br />
Tulevaisuus tietenkin vasta näyttää, millaisia päätöksiä valitsemamme edustajat tekevät ja millainen Suomi niiden päätösten kautta syntyy. Hyvin monet niistä arvoista ja asioista, joita pidän tärkeänä eivät kyllä tule esille uusien kansanedustajien vaalisloganeissa. Siksipä tulevaisuus ei näytä tätä taustaa vasten lainkaan valoistalta.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-4551364557278840542011-04-03T12:59:00.000+03:002011-04-03T12:59:45.901+03:00Törkeää, törkyä...Nyt on taas se aika vuodesta, kun lumen alta paljastuu - niin vaikka ja mitä. Joka keväinen koirankakka keskustelu alkanee näinä päivinä tai viimeistään viikon sisällä. Noh, toisaalta ihan aiheestakin.<br />
<br />
EN mitenkään puolustele koirankakkoja, mutta ihan viime aikoina on eteen osunut kakkakasoja järeämpää tavaraa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgw49b53_dwFFpQKXRuWkuH6u4f6kVfAFRCxOcoFep-ovV8aNY423P2anxDm43zWprcjvqskFJ0eWFF1wvRKOZHz9dpHz0bVLM3V9A137ESUzZN6vQLNfuoE5C1gL-LYes7A2jC7egDraWb/s1600/fosters.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgw49b53_dwFFpQKXRuWkuH6u4f6kVfAFRCxOcoFep-ovV8aNY423P2anxDm43zWprcjvqskFJ0eWFF1wvRKOZHz9dpHz0bVLM3V9A137ESUzZN6vQLNfuoE5C1gL-LYes7A2jC7egDraWb/s400/fosters.JPG" width="400" /></a></div><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4OVkUkkXX6MP5L4ATJUNL0kw2thHf7N7FXvtG7hsSAihunLQv3o5O9RClfht_hcpqkuSTcVJzgQOuzbxKEWeMItSSNqoNTd6DCgtJjHdTHE4iX20iV-hBExXxjnKk-w0kPYP2Z3woqmaM/s1600/akut.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4OVkUkkXX6MP5L4ATJUNL0kw2thHf7N7FXvtG7hsSAihunLQv3o5O9RClfht_hcpqkuSTcVJzgQOuzbxKEWeMItSSNqoNTd6DCgtJjHdTHE4iX20iV-hBExXxjnKk-w0kPYP2Z3woqmaM/s400/akut.JPG" width="400" /> </a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Yläkuvan löydöksen teki koirat. Metsäautotien varrella oli pidetty nuotiota ja kovanpuoleiset eväät poljettu lumen sekaan nuotioon. Kettukin näytti käyneen rippeitä kaivamassa, mikäli yhtään jälkiä tunnistin. Hankien altahan tuo törky paljastuu kaikkien ihailtavaksi eikä aivan heti palaudu luonnon kiertokulkuun. Pitänee seuraavalla reissulla muistaa ottaa muovikassi mukaan ja kerätä jätteet pois. Alempi kuva on levähdyspaikalta kasitien vierestä. Siihen oli nätisti jätetty tienposkeen painolasti.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Ihan oma lukunsa on sitten täällä maaseudulla, mitä kaikkea muuta maastosta voi löytää. Minulle ei ole esimerkiksi selvinnyt, miksi kuollutta ehkäpä vastasyntynyttä vasikkaa pitää vetää jonkin moottorikäyttöisen telavehkeen perässä ensin kilometritolkulla ristiin rastiin pitkin metsää ja sitten jättää se kuusen alle paikkaa, jonka ohi oli jo useamman kerran ajettu. Onko tarkoitus jättää jälki? Onko se haaska? Ketulle? Ilvekselle?</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Jokatapauksessa Tumppu jäljesti hajuvanan sataprosenttisesti ja löysi kuusen alta tämän.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAVXyvvwmQxpt2C6p9kulNDNqk1wNA9FYkSVuioReNkK0liCxRMT1lWu1tVjqRMLL5hijfSAZhgP-Etj9LjFAwgDTZzWJV8rwEALcKyecnpdPhBPOGgbI6wKr3__ywS8icFronrF7NcfQO/s1600/vasikka.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="308" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAVXyvvwmQxpt2C6p9kulNDNqk1wNA9FYkSVuioReNkK0liCxRMT1lWu1tVjqRMLL5hijfSAZhgP-Etj9LjFAwgDTZzWJV8rwEALcKyecnpdPhBPOGgbI6wKr3__ywS8icFronrF7NcfQO/s400/vasikka.jpg" width="400" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div>Ihmettelin pitkään lumeen jäänyttä laahaavaa jälkeä ja Tumpun innokkuutta jäljestämiseen. Kun se näytti olevan kovin tohkeissaan, kannustin sitä jatkamaan. Vaikka jälki meni välillä ristiin, päällekäin ja vastakkainkin ei Tumpulla ollut vaikeuksia tajuta mihin suuntaan telavehje oli kulkenut. Lopulta se ilmaisi löytönsä pysähtymällä kuusen juurelle.<br />
<br />
Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun vastaavia löytöjä täällä maaseudulla tapaa. Ihmeellistä tässä oli se, miksi tuota oli pitänyt vetää pitkin metsää. Liekö kaikkien lakien ja asetusten mukaista? Pitänee selvittää.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-18718462529024418722011-03-31T10:42:00.001+03:002011-03-31T10:43:34.536+03:00Doping-'muka'uutisia<a href="http://yle.fi/urheilu/lajit/hiihtolajit/2011/03/syyttaja_hiihdossa_venalainen_doping-ohjelma_2478448.html">Hiihdossa venäläinen doping-ohjelma</a><br />
<br />
Minua huvittaa suunnattomasti se, että kyseisen uutisen tapaista tietoa tuodaan esille kuin se oikeasti olisi joku suurikin paljastus. Vaikka monet pitävät Suomen hiihdon (voiko noin sanoa?) doping-ongelman jatkuvaa esillä pitämistä jo tarpeettomana, rohkenen olla erimieltä. Vasta tämä STT-oikeudenkäynti luo sellaisen tilanteen, että 90-luvulla vastuutehtävissä olleet joutuvat vastaamaan sanomisistaan ja tekemisistään. Vihdoinkin!<br />
<br />
Oman lajini eli ampumahiihdon parissa tiedettiin jo ennen Lillehammerin olympialaisia, että hiihtäjillä on meneillään jotain uutta. Silloin ampumahiihtoliitti oli kuitenkin niin köyhä, ettei sillä ollut mahdollisuutta lähteä tuohon immunologiseen-ohjelmaan mukaan. Näin jälkikäteen voi todeta, että onneksi ei.<br />
<br />
Muistan kuitenkin hyvin ne keskustelut, joita käytiin Vuokatissa golf- ja tenniskursseilla käyneistä venäläisistä, jotka toivat suomalaisille puuttuvaa tietotaitoa analysoitaessa kunkin urheilijan profiilia suhteessa sairastumiseen, palautumiseen ja mm. hormoonitasoihin. Eikä tuo tieto ollut silloin mikään suuri salaisuus. Minusta on naurettavaa väittää, etteikö hiihdon lajijohtajat olleet tietoisia siitä mitä tehtiin, kun tuo tieto oli levinnyt jo meidänkin nurkille saakka.<br />
<br />
Pakko on vielä korostaa, että koko tuossa uutisen ohjelmassa oli mitä todennäköisimmin paljon sallittua ja puhdasta. Siitä oli kuitenkin helppo livetä harmaalle ja lopulta pikimustalle alueelle kuten historia todistaa.<br />
<br />
Jos jotain kiinnostaa kuulla lisää, laitapa viestiä.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-16810884825867435642011-03-24T07:47:00.000+02:002011-03-24T07:47:30.341+02:00Annin tarina<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/JfPjTvTx5-U?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe> </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Juttelin eilen nuorten kanssa tästä viedosta ja sen herättämistä tunteista. Otanta oli toki pieni ja valikoitunutkin, koskapa kyseessä oli opettamani luokka. Nuoret osaavat nykyisin keskustella. He sanovat mielipiteensä ja osaavat myös perustella. Mielenkiintoista oli havaita, että itselleni tuli hyvinkin lohdullinen olo tulevaisuuden suhteen näiden nuorten näkemysten kautta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Oman kokemukseni perusteella - siis työni ja harrastuksieni - tämä esille nostettu Annin tarina ei ole millään tavalla poikkeuksellinen. Nuoret eilen myös myönsivät, että Annin kaltaisia on joka pitäjässä, jopa jokaisessa koulussa. Nuoret etsivät itseään ja rajoajaan. Niin on aina ollut ja on myös oleva. Miksi siis tästä on tehty näin iso numero? Miksi Jumala on vedetty mukaan ratkaisemaan yksittäisiä ja perin normaaleja nuoren kasvuun ja kehitykseen kuuluvia ristiriitoja? Onko Jumala vain tietynlaisten ihmisten Jumala? </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Keskustelu eilen nuorten kanssa vei siihen suuntaan, että uskoa, raamattua ja Jumalaa käytetään välikappaleena joidenkin ainakin nuorille tuntemattomien tarkoitusperien ajamiseen. Fiksua ja syvällistä pohtia asiaa näin. Eilisen keskustelun perusteella nuorisolle maailma ei ole niin mustavalkoinen ja ehdoton paikka, kuin Älä alistu-kampanja Annnin tarinalla tahtoo kertoa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Mitä ajattelevat ne bi- tai homoseksuaalinuoret, joille Jumala ei ilmestykään kuten Annille kertomaan kuinka asioiden oikeasti tulisi olla? Kun he ovat itsensä ja ajatuksiensa kanssa hukassa ympäristön kiusaamina ja Jumala on hiljaa, kääntyykö tämä ehkä hyväksi tarkoitettu Annin tarina lopulta näitä nuoria vastaan. Tehdäänkö näillä kampanjoilla ja ylipäätään ahdasmielisillä asenteilla uskosta, raamatusta ja Jumalasta se lopullinen tuomitsija? En ihmettele, että arkkipiispa ehti jo sanoutumaan irti tästä. Nuoret elävät herkässä vaiheessa aikuistuessaan. On täysin eri asia pyrkiä vaikuttamaan aikuisten homo-asenteisiin kuin nuorten. Mahtoikohan tämä käydä mielessä niillä, jotka tätä kampanjaa lanseerasivat liikkeelle?</div>Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-40734044249325863462011-03-20T09:58:00.001+02:002011-03-20T09:59:02.123+02:00Koko maailma silmien edessäViime päivien ja viikkojenkin tapahtumat sai havahtumaan kuinka tieto tavoittaa meidät. Olen viettänyt netissä enemmän aikaani vuorokaudessa kuin koskaan. Japanin tapahtumat päivittyvät netin kautta minuuttien välein. Suoraa uutislähetystä voi seurata useiden uutistoimistojen nettisivujen kautta.<br />
<br />
Mitä enemmän ja tiiviimmin seuraa, sitä suurempi tiedonjano on. Koukuttavaa, mutta samalla myös ahdistavaa. Yhtäkkiä jossain vaiheessa minulle tuli tunne, että mediat ottavat katasrofista kaiken sen irti mitä saatavissa on. Tuli vähän mässäilyn maku. Kun Libyan kriisi näyttää nyt syvenevän, hyökkää media nyt sen kimppuun. Maanjäristys, tsunami ja ydinvoimaloiden tilanne ei enää ylitä uutiskynnystä. Siitä on otettu jo kaikki irti. Kukapa enää muistaa Haitia ja sen jälleenrakentamista äärimmäisessä köyhyydessä.<br />
<br />
Olen oppinut paljon maanjäristyksistä, tulivuorista ja ylipäätään maapallomme toiminnasta. Netistä voi löytää myös oikeasti mielenkiintoista. Nettisivuille päivittyvät reaaliajassa säätiedot, auringon toiminta, radioaktiivinen säteily, maanjäristykset, tulivuorten toiminta jne jne jne, jos vain osaa etsiä. Nuo kaikki on tullut vastaan seikkaillessani netissä Japanin murhenäytelmän tiimoilta.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVLhO2A4Oi5Kjp1Mbp851acpUTd_VY7Vm3MSXRwUn68UlYVsSfRKRVzm7JtF4dj0tq2Rt0R_rp6irMusxlqd2oq4Cx4km8JKr423TSJFCHyAn48PQaiJkPxX6yZcmMOkveNX3dBpWG56DG/s1600/knut-polar-bear-thomas-doerflein.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"></a></div>Näyttöpäätteen kautta Japanissa tapahtunut ei tunnu oikein miltään. Siitä on vaikea saada otetta. Mittaluokka on niin iso, ettei Ruotsalon hirsimökin nurkkahuoneesta tapahtunutta voi käsittää. Koskettavin näkemäni uutisvideo Japanista on kahdesta koirasta tsunamin tuhon keskellä. Kuvaavaa on myös, että ydinvoimaloita enemmän mieltäni liikutti uutinen jääkarhu Knutin kuolemasta Berliinin eläintarhassa. Se on sen mittaluokan uutinen, jonka voi käsittää. Toki olen seurannut uutisia Knutista ja sen kamppailusta elämästä hoitajansa Thomaksen hoivissa menettetyään emonsa. Aihe tuli tutuksi. Nyt alla olevien kuvien kaksikko on poissa. Thomas kuoli vuonna 2008 vain 44-vuotiaana. Knut kuoli 4-vuotiaana Berliinin eläintarhassa eilen. Toivottavasti kaverukset löytävät toisensa jossain tämän ajan tuolla puolen...<br />
<br />
<div style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVLhO2A4Oi5Kjp1Mbp851acpUTd_VY7Vm3MSXRwUn68UlYVsSfRKRVzm7JtF4dj0tq2Rt0R_rp6irMusxlqd2oq4Cx4km8JKr423TSJFCHyAn48PQaiJkPxX6yZcmMOkveNX3dBpWG56DG/s1600/knut-polar-bear-thomas-doerflein.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="215" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVLhO2A4Oi5Kjp1Mbp851acpUTd_VY7Vm3MSXRwUn68UlYVsSfRKRVzm7JtF4dj0tq2Rt0R_rp6irMusxlqd2oq4Cx4km8JKr423TSJFCHyAn48PQaiJkPxX6yZcmMOkveNX3dBpWG56DG/s320/knut-polar-bear-thomas-doerflein.jpg" width="320" /></a> </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhB_AsywrDsq0ACtMrPUQh7tLMpqbyz-KT3rKD1JyBi88cGSKxcHTcie2sUkMBSvRL6HuW6bqYVlyy_L5NlKTaxnhSyzLZBq-p4trq7wLYfccv60CWxImcKHeksqnZ2ECX3YKLjuRRP3zEa/s1600/knut.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="230" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhB_AsywrDsq0ACtMrPUQh7tLMpqbyz-KT3rKD1JyBi88cGSKxcHTcie2sUkMBSvRL6HuW6bqYVlyy_L5NlKTaxnhSyzLZBq-p4trq7wLYfccv60CWxImcKHeksqnZ2ECX3YKLjuRRP3zEa/s320/knut.jpg" width="320" /></a></div>Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-88518354182912265212011-03-11T14:51:00.003+02:002011-03-11T14:57:44.853+02:00Mitä jätämme lapsillemme?Työpaikalla purettiin vanha kirjasto. Ikivanhoja käsikirjaston kirjoja oli keväällä kastattu liikuntasalin pöydille poisvietäviksi. Ilmoitettiin, että sieltä voi hakea itselleen tarpeelliseksi katsomiaan teoksia. Loput sitten menee mitä ilmeisimmin kaatopaikalle, koskapa niillä ei ole rahallista arvoa. Osa varmaan joutikin, mutta meni sinne takuulla mielenkiintoistakin luettavaa.<br />
<br />
Keräsin pöydiltä nopeasti muutamia mielenkiintoiselta vaikuttavia teoksia.Yksi oli Leena Ahon kirja Lapsi, luonto ja kasvatus (wsoy 1987). Lueskelin kirjaa eilettäin bussimatkalla Vuokattiin ja takaisin. Kirjassa uusina esitetyt viittaukset mm. koululaitokseemme ovat jo vanhentunutta tietoa. Aho piirtää kuitenkin helppotajuisesti kuvaa siitä muutoksesta, mikä lasten kasvatuksessa on tapahtunut suhteessa luontoon ja ympäristöömme. Kirjassa on paljon viittauksia tutkimuksiin, joissa on pyritty selvittämään luonnon ja luontokasvatuksen merkitystä lapsen kehittymiselle.<br />
<br />
Poikkeuksetta kaikki tulokset viittaavat siihen, että luonnossa saadut kokemukset ovat kasvun ja kehittymisen kannalta merkittäviä. Muodostaessaan kuvaa maailmasta, jossa elää, sekä kuvaa omasta itsestään lapselle voivat kaikkein merkityksellisimpiä kokemuksia olla näkö- ja kuuloaistimusten ohella maku-, haju- ja tuntoaisteilla. Havainnot ja vastaanotetut ärsykkeet muovaavat kokemuksia, joiden varaan myöhemmin syntyvät käsitteet ja sanat.<br />
<br />
Elämme maailmassa, joka on kasvanut ja avautunut nopeammin kuin kykymme sitä hahmottaa on pysynyt mukana. Luulemme, että kykenemme itse hallitsemaan koko maailmaa tai fyysisenä paikkana koko maapalloa. Parasta aikaa katselen suoraa nettilähetystä Japanin maanjäristyksestä. Silmämme, korvamme ja tajuntamme täyttää uutistulva ympäri maailmaa. Jopa kuvat avaruudesta ovat silmiemme edessä naksauttamalla etusormella hiiren painiketta. Kaikenlainen teknistyminen on luonut uudenlaisen maailman arvoineen. Pahinta ja surullisinta, mitä tuosta edellisestä on seurannut, on ajatuksemme siitä, että lapsemme tarvitsevat kehittyäkseen nyt ja heti tuon kaiken tiedon. Lastemme tulee kasvaa tuohon samaan maailmaan.<br />
<br />
Aiemmin lapsille riitti kasvuympäristöksi kodin pihapiiri ja lähikoulun ympäristö. Niissä saadut kokemukset sisälsivät mahdollisuuden nähdä, kuulla, haistaa, maistaa ja tuntea. Lasten ei tarvinnut oppia kännyköitä, nettejä tai pleikkareita, joissa vain nähdään ja kuullaan. Koulussa oppiaineena oli kotiseutuoppi, jossa ihmiseksi kasvamisen palikoita etsittiin turvallisesta ympäristöstä läheltä kotoa käistteistä ja asioista, jotka oli mahdollista lapsen tasolla ymmärtää ja kokea todeksi. Maailma oli enemmän lapsen kokoinen.<br />
<br />
Katsellessani ympärilleni minusta tuntuu, että lapsemme joutuvat tänä päivänä kasvamaan maailmaan, joka on liian iso. Vaadimme liikaa, jos omassa teknistyneessä ja globaalissa maailmassamme kuvittelemme lastemme pystyvän kasvavan suoraan siihen maailmaan. Luonnon antama mahdollisuus tuntea ja omaksua niitä tietoja, taitoja ja tuntemuksia, mitä aikuiseksi kasvamiseen tarvitaan, on ainutlaatuinen. Jos kuvittelemme korvaavamme sen jollain muulla, olemme pahasti hukassa. Leena Aho kirjoittaa näin:<br />
<br />
<i>"Pieni lapsi tuntee yhteenkuuluvuutta luontoon. Saman yhteenkuuluvuuden tunteen on sanottu olevan niillä ihmisryhmillä, joita ekspansiivinen rotumme sanoo primitiivisiksi kansoiksi tai luonnonkansoiksi. Yhteenkuuluvuuden tunne saattaa säilyä vain niin kauan, kun yksilö elää omassa sosiaalisessa yhteisössään ja sen kulttuuri ohjaa hänen käyttäytymistään. Kun hän siirtyy teknistyneen kulttuurin piiriin, hän omaksuu sen suhtautumistavat ja arvot, kenties täysin toisenlaiset kuin hänen entisen yhteisönsä. Vastaavalla tavalla lapsi kasvaessaan erkanee fyysisestä ja psyykkisestä yhteydestään hiekkaan ja aurinkoon. Kasvatukselle ja opetukselle on annettu osavastuu siitä, että lapsi varttuessaankin pitää itseään osana luontoa, ymmärtää olevansa siitä riippuvainen ja siihen vaikuttava tekijä."</i><br />
<br />
Aho lainaa ruotsalaisen Rolf Edbergin ajatusta:<i> "Kun avaruuden tulet, veden kohina rantoja vasten ja tuulen humina puissa lakkaavat olemasta olennnainen osa elämäämme, katoaa identiteetistämme jotakin."</i><br />
<br />
Minusta meidän on astuttava muutama askel taaksepäin. Tämän sukupolven, joka vielä muistaa ja osaa kertoa luonnosta ja ihmisen osasta siinä, on se tehtävä. Meidän on kerrottava, että toisenlainenkin maailma on olemassa. Sellainen maailma, jonka voi haistaa, maistaa ja tuntea ihollaan. Meidän on kerrottava siksikin, että ainakin ne, jotka haluaisivat siitä kuulla, kuulisivat sen. Loppuun hyvin aiheeseen sopiva Veikko Haakanan hieno runo:<br />
<br />
<i>Älkäämme lakatko tarinoimasta</i><br />
<i>muistelemasta mitä oli ennen</i><br />
<i>ja vähän vieläkin,</i><br />
<i>sillä kun nämä jotka jäävät</i><br />
<i>ja menettävät vähä vähältä</i><br />
<i>lopulta kaiken</i><br />
<i>he muistavat kuulemansa</i><br />
<i>ja havahtuvat</i><br />
<i>kuinka oli ja kuinka voisi olla.</i><br />
<i><br />
</i><br />
<i>Silloin he tekevät sen</i><br />
<i>kapinan johon meillä ei ollut yksimielisyyttä.</i>Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-69921269532824069272011-03-09T11:44:00.001+02:002011-03-09T11:45:34.272+02:00KappaOn vielä palattava Kaisa Mäkäräiseen.<br />
<br />
Eksyin Kaisan - tuttavallisesti Kappa - kotisivujen kautta <a href="http://www.kaisaleena.com/vieraskirja/">vieraskirjaan</a>. Hämmentävää lukea sitä onnitteluviestien määrää ympäri maailman. Vaikka Kaisan mm-kulta on saanutkin julkisuudessa tilaa, tuskin silti osaamme käsittää sitä julkisuusarvoa, mikä sympaattisen suomalaisurheilijan persoonaan maailmalla liittyy.<br />
<br />
Oikeastaan tuo Kaisan peroona ja ulkoinen olemus on mielenkiintoinen. Liekö siinä vilpittömyydessä ja avoimuudessa, jolla hän valloittaa kuuntelijat, jotain viitteitä ympäristöstä, jossa hän on urheilijana kasvanut. Kaisaa ei voi pitää tuotteena, joka olisi brändätty. Laskelmoivaan julkisuuskuvan luomiseen ei ampumahiihtoliitolla, tuskin Kaisan taustajoukoillakaan, ole ollut resursseja. Kaikki olemassa oleva on satsattava treenaamiseen ja sen tarvitsemiin olosuhteisiin.<br />
<br />
Kaisan herkkä ja sympaattinen olemus näyttää uppoavan meihin suomalaisiin. Vieraskirjan lukuisissa onnittelukirjoituksissa kerrotaan kyynelten vierähtäneen poskille mm-kullan ratkettua. Aikuiset miehenköriläät herkistyvät kirjoittamaan ylisanoja vieraskirjaan tavalla, jota harvoin näkee.<br />
<br />
Edellisessä kirjoituksessani mainitsema Magdalena Neuner ponnistaa ihan eri lähtökohdista kuin Kaisa. Sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden tarpeisiin on löydetty ja luotu kaunis urheilijakuva. Saksassa Lena on suuri tähti ja idoli. Meillä Kaisa on olllut omissa oloissaan puurtaja. Urheilu ja etenkin ampumahihto on siitä hieno asia, että molemmista lähtökohdista voi tulla maailman parhaaksi.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-2998335208703027722011-03-07T17:21:00.000+02:002011-03-07T17:21:05.154+02:00PyssynkantohiihtoPerin ajankohtainen aihe - monestakin syystä.<br />
<br />
Kävin eilettäin ampumahiihtokisoissa. Siis oikein osallistuin. Jos muisti ei pahasti petä, on edellisestä ah-kisastani aikaa reilusti. Edellisen kerran starttasin pyssyn kanssa ladulle numerolappu rinnassa 1997 Kestilässä. Eilinen osoitti kouriin ja moneen muuhunkin paikkaan tuntuvasti, että kyse on vaativasta lajista. En osannut arvatakaan kuinka vaativasta.<br />
<br />
Totaalisen kuntourheilupohjaisen hiihtoharrastuksen ja kilpaa hiihtämisen välillä on vissi ero. Tuo ero tuli enemmän kuin todeksi rynnättyäni lähtömerkin jälkeen kuin vanhasta muistista kahden kilometrin lenkille ennen ensimäistä makuu-ammuntaa. Kierroskierrokselta tuntui pahemmalta. Viimeinen kierros oli taistelua kohti maalia. Kolme ensimmäistä ammuntaa meni ihan ok - 0-1-1. Viimeisellä pystypaikalla ei homma ollut enää lainkaan hallinnassa. Hämärän rajamailla haukoin henkeäni ja sain sentään tuurilla yhden taulun alas. Vaikeaa, raskasta, mutta mukavaa! Viikon päästä uudelleen.<br />
<br />
Eilen osui <a href="http://www.kaisaleena.com/">Kaisa Mäkäräiselle</a> päivä, joka sinetöi tietyllä tapaa hänen urheilu-uransa. Lajin maailmanmestaruus on meriitti, jota ei oteta pois, eikä unohdeta. Jo pitkään huipun tuntumassa kilpaillut Kaisa otti viimein sen tarvittavan askeleen, joka vie hänet tasolle, johon hyvin harva yltää. Fantastista, liikuttavaa! Kaisa on urheillut olosuhteissa, jotka ovat olleet kaikkea muuta kuin täydelliset. Ampumahiihtoliiton taloudelliset koukerot ja Kaisa Variksen dopingin tumma varjo eivät todellakaan ole helpottaneet tietä maailman huipulle. Siltikin sinne on mahdollista päästä.<br />
<br />
Jostain syystä seuraan muita tarkemmin tämän... <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibcE2C5hVBIJrcjnER7vgko9TS6vxW34uhKC2mOeoOduBl2FWs5tHwJTkBf13L7_JdhUweu-6aQVvPFOhRbQ9tojU5EibjDsc1cliIn8MimgFvwuk32qqtSsxurl6chZeY45pWmnjy0kbW/s1600/Magdalena+Neuner.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibcE2C5hVBIJrcjnER7vgko9TS6vxW34uhKC2mOeoOduBl2FWs5tHwJTkBf13L7_JdhUweu-6aQVvPFOhRbQ9tojU5EibjDsc1cliIn8MimgFvwuk32qqtSsxurl6chZeY45pWmnjy0kbW/s320/Magdalena+Neuner.jpg" width="292" /></a></div>...viehättävän naisampumahiihtäjän edesottamuksia. Hän on Saksan <a href="http://www.magdalena-neuner.de/cms/website.php?id=/de/index.htm">Magdalena Neuner</a>. Todella piinkova urheilija, joka rehdisti ja hymyillen tunnusti Kaisan paremmuuden. Hän totesi virheitä voivan sattua kaikille menetettyään katkerasti maailmanmestaruuden viimeisellä ampumapaikalla kahteen ohilaukaukseen.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-39086577262762729252011-03-06T20:42:00.001+02:002011-03-06T20:44:44.417+02:00The Gorgeous Blogger<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjgKoEOPc6Sh_DzoCbJ8RdK9uCfZqBkSxYqC9A6iFmZNsFUuZxueNqAGGt6r4aRD4eh8EP-yRklFKaFZIaFW4YG0rAGmTPNS763qB6IXc5IJfvo_Q7S_FVTmshyWQ-jws1UJYm8ooZf_qeR/s1600/gorgeous%252Bblogger.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjgKoEOPc6Sh_DzoCbJ8RdK9uCfZqBkSxYqC9A6iFmZNsFUuZxueNqAGGt6r4aRD4eh8EP-yRklFKaFZIaFW4YG0rAGmTPNS763qB6IXc5IJfvo_Q7S_FVTmshyWQ-jws1UJYm8ooZf_qeR/s1600/gorgeous%252Bblogger.jpg" /></a></div><br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Oho. En yleensä innostu mistään tämmöisistä ketjuista. Nyt on tuntuu kuitenkin, että tää on vähän velvollisuus. Sain tämän tunnustuksen kaukaa pohjoisesta Tuirelta (Kiitos!), jonka mukavaa blogia <a href="http://turskatynnyri.blogspot.com/">Turskatynnyri</a> olen jo pidemmän aikaa seuraillut. Sieltä löytyy mm. upeita kuvia hienoista maisemista ja kivasti kirjoitettuja juttaja arjen sattumuksista, sekä kahdesta ihan valkkarin näköisestä koirasta.<br />
<br />
Tunnustuksen saaneen pitää vastata viiteen kysymykseen. Yritän parhaani.<br />
<br />
<b>1. Milloin aloitit blogisi?</b><br />
Tämä Nurkkahuoneesta on vasta muutaman kuukauden vanha yritys. Aiemmin kirjoittelin QdesQ-blogia muistaakseni 2005 vuodesta alkaen. Lisäksi on koirille oma blogi Suuressa Tarhassa.<br />
<br />
<b>2. Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?</b><br />
Tämä blogi hakee paikkaansa kuin Päätalon Herkon uuni. Yleensä kirjoitan siitä, mikä minua kiinnostaa, suututtaa, ihastuttaa tai vihastuttaa. Paljon tulee kirjoitettua koirista, eläimistä yleensä, luonnosta ja urheilusta. En halua rajata mitään pois, enkä keskittyä tarkoituksellisesti mihinkään. Aiemmin vanhassa blogissa toin esille mm. Vattajan hiekkarannan ja puolustusvoimien toiminnan ristiriitaa. Jotenkin ei virtaa enää siihen riitä.<br />
<br />
<b>3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?</b><br />
Tuskin mikään. Usein mietinkin mahtaako ketään kiinnostaa mitä kirjoitan. Toisaalta en anna sen häiritä :)<br />
<br />
<b>4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?</b><br />
Jo ihan alkuun kirjoittelin omaksi ilokseni itselleni. Toki oli muutamia blogeja, joita seurailin ja sitä kautta tutustuin tähän maailmaan. Matkan varrella tuli sitten kiinnostavia aiheita, joista kirjoittelin säännöllisesti pidemmän aikaa. Nyt sellaista tarvetta ei oikein ole.<br />
<br />
<b>5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?</b><br />
Ehdottomasti pitäisi kirjottaa useammin ja säännöllisesti. Monet hyvät ideat ja fiilikset menee jo lyhyessä hetkessä ohi. Kun jättää jonkun asian kirjoittamatta ajatuksella, että huomenna sitten, on asia ehtinyt vanheta.<br />
<br />
Ja sitten tämä pitäisi laitta eteenpäin. Haluan antaa The Georgeus Blogger tunnustuksen <a href="http://taviokuurna.blogspot.com/">Taviokuurnalle</a>. Blogista löytyy mielenkiintoista ja asiantuntevaa juttua luonnosta.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-24982107090931506732011-03-05T10:53:00.000+02:002011-03-05T10:53:40.483+02:00Mitäs jos?Minusta on mielenkiintoista aina välillä pyrkiä kyseenalaistamaan tuttuja yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä. Mielelläni teen sitä astumalla pari askelta taaksepäin nähdäkseni metsän puilta ja hahmottaakseni pienten yksityiskohtien sijaan isompia kokonaisuuksia. Tästä näkökulmasta tarinaa - niin toivottavasti ette kyllästy - edelleen liikunnan merkityksestä koiralle.<br />
<br />
Tuskin kiistetään sitä, että koira polveutuu villieläimestä. Se miten tuo villieläin näkyy nykypäivän koirassa tuntuu olevan niin tutkijoille, kuin koiraharrastajillekin ratkaisematon kysymys. Koiran ja suden vertaaminen keskenään toistuu niin laumakäyttäytymisen, ruokailutottumusten, ongelmakoirien ja kouluttamisenkin kohdalla.<br />
<br />
Olen jo aiemminkin ottanut esille reilun vuoden ikäisen laumastaan lähteneen pantasuden liikuntamäärän - reilu 1000 km kuukaudessa. Liikkuminen ja riittävä fyysinen suorituskyky ovat luonnossa elävän elinehto. Liikunta lähtee täysin eri lähtökohdista kuin nykykoiran hihnalenkit. Liikunnan tarpeen määrää elossapysyminen. Saalistaminen, pakeneminen, lepo ja energian säästäminen ovat villieläimelle sekä perimässä tulevia, että opittuja ominaisuuksia.<br />
<br />
Nykykoiralta voi löytää vaihtelevassa määrin käyttäytymismalleja, jotka muistuttavat edellä mainittuja suden toimintoja. Näitä piirteitä pyritään osin kartoittamaan esim. luonnetestin avulla. Testissä mitattavissa osa-alueissa tuomarit arvioivat koiran käyttäytymistä pyrkimyksenä löytää luonteenpiirteitä mm. puolustus- tai taisteluhalu. Luonnetestin avulla mitatut ominaisuudet kertovat omistajalle koirasta hyödyllistä tietoa. Ainakin meillä molempien koirien luonnetesti oli perin osuva arvio siitä, millainen koira arkipäivän tilanteissakin on. <br />
<br />
<br />
Kerätessäni tietoa meidän koirien liikkumisesta havahduin pohtimaan nykykoiran liikkumisen tarvetta sen mahdollisen perimän kautta. Jos koiralla on edelleen geeneissään toimintaa ohjaavina alkukantaisia ominaisuuksia vaikkapa saalistamiseen liittyen, miten nykykoiran liikkuminen mahdollistaa tuon ominaisuuden esilletuloa. Siis - jos toiminnan laukaisevana tekijänä on riista-, paimennus-, ajo- tai puolustusvietti, millaiset mahdollisuudet näiden viettien kautta koiralla on toteuttaa itseään. Jos koira tarvitsee perimänsä kautta riittävän ärsykkeen toimiakseen fyysisesti tietyllä tasolla, jääkö nykykoiralla liian usein liikunta sellaiseksi, ettei koiralla ole mitään syytä liikkua. Niin mitäpä jos?<br />
<br />
Kaikki se mitä meidän koirien liikunnasta olen tallentanut tukee tuota edellä esitettyä ajatusta. Tiitun rynnätessä edellä kulkevan hirven perään naksahti sen päässä päälle sellainen tila, jota en ole koskaan nähnyt. Sen toimintaa ohjasivat sellaiset voimat, joita ei arkipäivän tilanteissa mitenkään saa aikaiseksi. Tässä yhteydessä tulee mielee metsästyskoirien liikunta. Niiden liikuntaa ohjaavat vietit ja vaistot, joita normi paimenkoira pääsee todennäköisesti toteuttamaan vain karatessaan omistajaltaan kuten Tiitu hirven perään.<br />
<br />
Katsoessani isossa kuvassa nykykoirien elämää liikkumisen näkökulmasta nousee mieleen monenlaisia ajatuksia. Päälimmäisenä mielessä on se, että koiran tarvetta käyttää kroppaansa ei ymmärretä alkuunkaan koiraharrastuksessa. Koko koiraharrastamisen kulttuuri poislukien metsästyskoirat ja ihan joitain marginaaliryhmiä on unohtanut miksi koiran kaltainen eläin ylipäätään liikkuu. Enkä nosta itseäni arkipäivän tekemisessä muiden yläpuolelle. Havahduin vain taas, että mitäs jos kaikki se mitä pidetään oikeana koiran perustarpeiden suhteen perustuukin täysin vääriin olettamuksiin.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-4661334095064686732011-02-26T18:41:00.001+02:002011-02-26T18:42:05.371+02:00PolitiikkaaKohti vaaleja mennään. Suomessa on mitä ilmeisimmin tapahtumassa poliittisessa kentässä melkoinen muutos. Kyseessä on siis Persut - Perussuomalaiset. Täytyy myöntää etten ole kovinkaan innokas politiikan seuraaja. Jostain syystä on viime aikoina tullut seurattua poliittista keskustelua yllättävänkin tarkasti. Osittain tämä johtuu siitä, että kuuntelen autossa työmatkoilla yleensä Yle Puhetta. On sattunut työmatkoille joitain hyvinkin mielenkiintoisia ohjelmia.<br />
<br />
Tunnustaudun eräänlaiseksi luontoihmiseksi. Vietän paljon vapaa-aikaani luonnossa koirien ja myös muiden harrastusten parissa. Siksipä luontoon liittyviin kannanottoihin tulee tarttuneeksi herkemmällä korvalla. Tämän aiheen tiimoilta on viimeiset julkisuuteen tulleet vaaliohjelmat ja vaaleihin liittyvät gallupit herättäneet monia ei niin miellyttäviä ajatuksia.<br />
<br />
Gallupit kertovat Persujen olevan edelleen kasvattamassa suosiotaan. Kyllä kansa tietää, joten en halua ottaa lainkaan kantaa suosioon tai sen syihin. Satuin maalaisena lukemaan Perussuomalaisten maaseutuohjelman. Onneksi luin. Ohjelma sisältää useita sellaisia kohtia, jotka hämmentävät minua. Puuttumatta nyt sen tarkemmin niihin mietin, että onko todellakin niin moni suomalainen (kuin gallupit osoittavat) valmis allekirjoittamaan ne kohdat.<br />
<br />
Luonnonsuojelun ja eläinten hyvinvoinnin kannalta Persujen nousukiito ei kuulosta lainkaan hyvältä. Mahtaakohan kaikki Persujen nosteen tuomassa hurmoksessa muutoksen puolesta ymmärtää mitä kaikkea Soini ja kumppanit oikein sitten lopunperin ajavatkaan? Mikäli Persujen maaseutuohjelma toteutuu tarkoittaa se luonnonsuojelulle kovempia aikoja. Onko se hinta mikä on maksettava vanhojen puolueiden saamiseksi pois vallasta. Hinta on aika kova. Minun mielestäni.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-4396502353558893992011-02-19T09:38:00.002+02:002011-02-19T09:45:04.371+02:00Loggerista vielä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi1WLGMLSv7wixUACyewG0yBsDxOQho_ZoPEglPn6UU79bvClcmGuUpSREFflhHcTRYBbpRAFkeuWgsAJd1wwZVGvzLXbfYn83SamodWu-Xr210eV12qwsLI78cMIW_Udb_QMSJHLw954A-/s1600/t_t_13022011.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="292" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi1WLGMLSv7wixUACyewG0yBsDxOQho_ZoPEglPn6UU79bvClcmGuUpSREFflhHcTRYBbpRAFkeuWgsAJd1wwZVGvzLXbfYn83SamodWu-Xr210eV12qwsLI78cMIW_Udb_QMSJHLw954A-/s400/t_t_13022011.JPG" width="400" /></a></div><br />
Nykyään on tarjolla jos jonkilaista teknistä vermettä. En ole lainkaan varma kaikkien tarpeellisuudesta. Myönnän, etten ole suhtautunut kovinkaan innostuneesti gps-laitteisiin. Olen tässä ns. vanhan liiton miehiä ja tukeudun paljon mielummin karttaan ja kompassiin. On kuitenkin pakko tunnustaa, että gps-paikanninta muutaman kuukauden käyttäneenä, se on tuonut paljon ajateltavaa - erityisesti koirien liikkumisesta.<br />
<br />
Aiemmin käytin <a href="https://buy.garmin.com/shop/shop.do?cID=144&pID=6446">Garminin GPS 60</a> kapulaa, jonka hankin geokätköilyharrastusta varten, lähinnä testimielessä keräämällä perustietoa koirien liikkumisesta. Siihen saakka kaikki tieto koirien liikkumisesta perustui kuljetun matkan mittaamiseen ja kelloon, sekä suurimmaksi osaksi silmämääräiseen arvioon. Garminilla tallensin ensimmäiset koirien vapaat lenkit. Tulosten purkaminen kertoi koirien liikkumisen olevan sidoksissa ihmisen liikkumiseen enemmän kuin aiemmin olin kuvitellut. Eron ymmärtää jokainen verratessa kytkettynä liikkuvaa ja vapaana juoksevaa koiraa. Suurin ahaa-elämys itselleni tuli siinä, miten paljon ihmisen liike vaikuttaa myös vapaana metsässä juoksevaan koiraan.<br />
<br />
Meillä on ollut käytössä nyt tuo <a href="http://www.mylogger.fi/">myLoggerin</a> paikannin. Sen pienen koon ja helppokäyttöisyyden takia olen käyttänyt sitä enemmän kuin Garminin isoa kapulaa. Säännöllisellä käytöllä tallennin antaa aivan uusia ulottuvuuksia koirien liikunnan seuraamiseen. Vapaan lenkin tallentaminen ja purkaminen nopeuskäyräksi antaa mahdollisuuden vertailla eri päivien ja lenkkien sisältöä. Vaikka kuinka harjaantuneesti pyrkisit silmällä seuraamaan koiran liikettä, ei nopueksien muutoksia kykene lenkin aikana mieleen tallentamaan. Logger tekee sen aukottoman varmasti tarkkuudella, joka riittää johtopäätösten tekemiseen.<br />
<br />
Jos minulla olisi treenattavana kisakoira ihan mihin tahansa lajiin, pitäisin gps-tallenninta ehdottomasti välttämättömäna apuvälineenä treenaamisen suunnitteluun, toteutukseen ja etenkin tallentamiseen ja sitä kautta tekemisen analysointiin. Nyt kun ei sellaista koiraa ole, käytämme paikanninta vain omaksi huviksi ja mielenkiinnosta aiheeseen.<br />
<br />
Kirjoitin edellisessä kirjoituksessa Tumpun liikkumisesta. Viikon aikana tallentamani Tumpun lenkit ovat tuoneet sellaista tietoa, että osa tuon edellisen kirjoituksen päätelmistä ovat luultavastii vääriä. Useiden peräkkäisten lenkkien tallentaminen ja analysointi kertoo aiheen olevan paljon monimutkaisempi, kuin perin suorat johtopäätökseni antavat ymmärtää. On parempi etten vielä tällä tiedolla lausu mitään päätelmiä, vaan esitän asiat kysymysten muodossa niin itselleni, kuin teille kaikille aiheesta kiinnostuneille purtaviksi. Olen toiveikas, että niihin löytyy ajan myötä myös mielenkiintoisia vastauksia.<br />
<br />
Tumpun vapaiden lenkkien analysointi paljastaa, että sen maksiminopeudet vaihtelevat eri lenkeillä merkittävästi. Yhtälailla sen palautumiseen käyttämä aika (käytännössä kävely, pysähtely, makoilu, nuuskuttelu) nopeuspiikkien välillä vaihtelee. Nopeuden muutos vaihtelee myös siten, että joskus lenkin maksiminopeus tulee lenkin alussa, joskus keskellä ja joskus jopa lopussa. Nämä muutokset voi havaita eri lenkeillä, vaikka lenkki tehdään samalla reitillä samoissa olosuhteissa. Koira siis jostain syystä toisena päivänä on halukkaampi ottamaan itsestään enemmän irti kuin toisena päivänä. <br />
<br />
Mitkä kaikki asiat vaikuttavat edelliseen?<br />
- Muun lauman rooli - kokoonpano - antamat virikkeet tai syyt liikkua?<br />
- Luontaiset ominaisuudet - fysiikka - luonne - vietit?<br />
- Hankitut tai opitut ominaisuudet - kuntotekijät - koiran hallintaan liittyvät tekijät?<br />
- Vireystila - palautuminen - terveys - ravinto - nesteytys?<br />
<br />
Suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti koiraa treenaava löytää tuosta listasta asioita, joiden kanssa askarrellaan kaikkien koiraharrastusten parissa (agility, jälki, haku, tottelevaisuus, vetolajit...).Kun miettii em. listasta, mitkä asiat voivat olla sidoksissa koiran haluun liikkua omaehtoisesti vapaana, tulee ainakin itselleni mieleen onko samoilla asioilla vaikutus myös silloin, kun koiran halutaan suorittaa sille "käsketty" tehtävä. Voisiko ajatella, että koe- tai kisatilanteeseen mentäessä koiran tulisi kaikilta osin olla mahdollisimman hyvässä suoritustilassa fyysisesti.<br />
<br />
Edellä esitetty ajatus tuokin lenkkeilyn ja treenaamisen seurannan ja siitä tehtävät päätelmät aivan uuteen valoon sen tiedon varassa, mitä Tumpun liikkumisesta olen nyt kerännyt. Niiden tekijöiden selvittäminen, jotka vaikuttavat Tumpun liikkumisen vaihteluun, on olennaisen tärkeää. Ainakin minulle jo tämän tiedon kerääminen on avannut koirien liikkumisen ihan uudella tavalla. Voisiko olla niin, että joidenkin koirien koulutukselliset ongelmatilanteet ratkeaisivatkin muuttamalla niiden liikkumista? En tiedä kysyn?<br />
<br />
<a href="http://www.traxmeet.com/traxmeet/showperformance.jsp?performanceid=3361162972">Tumpun vapaa lenkki >></a><br />
Paina ensin Play. Sitten vasemmalla Analyze. Nyt oikeassa alakulmassa olevan käyrän saa suurennettua koko näytölle. Miksikähän Tumppu veti tuolla lenkillä omaehtoisesti maksiminopeudeksi 38.2km/h, kun aiemmilla lenkeillä nopeudet ovat jääneet reilusti alle 30km/h? Edellisten päivien lepo? Ravinto? Hieronta? BOT-loimi? Olisko esim. hakukisassa tuo vireystilan muutos vaikuttanut suoritukseen, jos niin miten?Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-42298102937679124352011-02-11T17:58:00.001+02:002011-02-11T18:02:09.719+02:00Havaintoja Tumpun liikkumisesta<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQ2n7J39sJsAfJyjPf7AIsUy3b2DV155zoWmkyl5jCfVa4qzQ6xi5zqOi0KCI9EenVVuEmpws6xrgA3aeOYihGDrItd0QxfMaWbuo39JlwzIY9MNo_kLQek1CiX4dOrUNz8EAUZg6_t7E3/s1600/Tumppu_231110.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="401" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQ2n7J39sJsAfJyjPf7AIsUy3b2DV155zoWmkyl5jCfVa4qzQ6xi5zqOi0KCI9EenVVuEmpws6xrgA3aeOYihGDrItd0QxfMaWbuo39JlwzIY9MNo_kLQek1CiX4dOrUNz8EAUZg6_t7E3/s640/Tumppu_231110.JPG" width="640" /></a></div><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0e7kd68O2l6mfwKopHIfg6lDQ7qFAOxi7DeVmI3krmp0jNL6t-OVZMkcD_6ClVST766RTVdN9M9nuz4yZeOVE5HJO5hZTZml2ztcHD1mVJpLIxLhq-dq8NIgF8VPicKHXB1wLvu2PXbXu/s1600/tumppu_080211.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="428" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0e7kd68O2l6mfwKopHIfg6lDQ7qFAOxi7DeVmI3krmp0jNL6t-OVZMkcD_6ClVST766RTVdN9M9nuz4yZeOVE5HJO5hZTZml2ztcHD1mVJpLIxLhq-dq8NIgF8VPicKHXB1wLvu2PXbXu/s640/tumppu_080211.JPG" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Pari melko huonolaatuista kuvaa loggerin tallentamista Tumpun kahdesta eri lenkistä. Ensimmäinen on marraskuun lopulta ja toinen tältä viikolta. Vaikka kuvat ovat huonolaatuisia ja epätarkkoja, tulee niistä olennainen esille.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Käyrän piikit kuvaavat koiran nopeutta. Toisin sanoen mitä korkeammalle piikki nousee, se nopeammin koira liikuu. Olen leikannut kuviin vain osan lenkkiä. Huomioni kiinnittyi siihen miten lenkin edetessä Tumpun maksiminopeus muuttuu. Marraskuussa ei merkittävää muutosta tapahtunut. Pientä nopeuksien laskua on siinäkin havaittavissa, mutta nopeuspiikit nousevat koko vapaana juoksemisen ajan samoihin lukemiin noin 18km/h.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Viikolla tekemämme lenkki poikkeaa yleiskuvaltaan selvästi. Ensinnäkin Tumpun nopeudet eivät nouse samalle tasolle (vain hieman yli 14 km/h), joka johtuu osittain lumisemmista olosuhteista. Merkittävämpi havainto on nopeuden selvä laskusuunta koko vapaana juoksemisen ajan. Korkeat piikit käyrän lopussa ovat nopeuksia, joihin Tumppu pääsi heittäessäni sille keppiä. Muuten koirat juoksivat vapaana omaehtoisesti.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Gps-tallennin on näissä oivallinen apuväline. Harjaantunutkaan ihmissilmä tuskin kykenee tekemään samaa havaintoa, minkä logger paljasti tämän viikkoisesta lenkistämme. Selittäviä tekijöitä voisi hakea tietenkin lenkin pituudesta. Kun marraskuun käyrä on napattu ajallisesti 10min- 40min - siis lenkin kesto, on tämän viikkoinen 40min - 1.10h. Oletettavaa voisi olla siten väsymisen vaikutus.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Syy on kuitenkin todennäköisesti muualla. Tiitu on ottanut tavakseen vaania ja käydä takaa-ajoleikissä melko kovin ottein Tumpun kimppuun. Kyse Tiitun mielestä hauskasta leikistä, jossa se massallaan jyrää täydessä vauhdissa Tumpun yli. Tämän takia koirien aiemmin sopuisa ja vauhdikas juokseminen on muuttunut. Nyt Tumppu pääse hyvin harvoin ajamaan Tiitua takaa. Tumpun ollessa takaa-ajettavana se lopettaa jossain vaiheessa juoksemisen ja väistää, ettei joudu Tiitun yliajamaksi. Näin Tumpun maksiminopeudet jäävät kovin mataliksi. Puutuin tuohon jo melko kovalla kädellä. Vaikka leikin luonteen muuttumisen huomasikin, oli silmillä tuota nopeuden muutosta vaikea havaita.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Syksyllä olimme pitkällä reilun 1,5 tunnin juoksulenkillä koirat valjaissa. Päästin koirat vapaaksi juoksemaan lammen jäälle lenkin puolivälissä. Tumppu kehitti jäällä 32km/h nopeuden ajaessaan Tiitua takaa. Pitää seurata, johtuuko tuo nopeuden lasku tosiaankin tuosta käytöksen muutoksesta vai kenties jostain muusta. Mikäli nopeudet jatkossakin jäävät noin alas, on pakko hieman huolestua.</div>Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-1454291452622398742011-02-11T13:32:00.001+02:002011-02-11T13:33:32.955+02:00Tulipa sanottuaOlen oikestaan hyvin iloinen siitä, että on tullut aikojen saatossa kirjoitettua blogia. Lueskelin ruokatunnilla vanhaa QdesQ-blogiani samalla, kun ruokailin pahvilaatikkopitsaa. Piti oikein linkittää muutamia kirjoituksia tänne. Sen verran hyviltä ne omasta mielestä kuulostivat. Jännästi ne myös ovat aikansa kuvia.<br />
<br />
<a href="http://qdesq.vuodatus.net/blog/130735/oikeus-kostoon/">Oikeus kostoon 10.5.2006</a><br />
<br />
<a href="http://qdesq.vuodatus.net/blog/80536/heinasirkat/">Heinäsirkat 22.2.2006</a><br />
<br />
<a href="http://qdesq.vuodatus.net/blog/259545/ajatus/">Ajatus 4.10.2006</a><br />
<br />
<a href="http://qdesq.vuodatus.net/blog/310469/mielipide/">Mielipide 14.11.2006</a><br />
<br />
<a href="http://qdesq.vuodatus.net/blog/368909/retkeilya/">Retkeilyä 1.1.2007</a><br />
<br />
<a href="http://qdesq.vuodatus.net/blog/626599/liput-hulmusivat-juhlan-kunniaksi/">Liput hulmusivat juhlan kunniaksi 5.6.2007</a><br />
<br />
<a href="http://qdesq.vuodatus.net/blog/726617/aapisesta/">Aapisesta 2.8.2007</a><br />
<br />
<a href="http://qdesq.vuodatus.net/blog/1586848/doping/">Doping 14.10.2008</a>Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-41269718648921677942011-02-01T17:15:00.000+02:002011-02-01T17:15:37.570+02:00Oivalluksia koiraharrastuksesta osa 2Ensimmäisessä osassa kirjoitin lahjakkuuteen suhtautumisesta. Nyt näkemyksiä siitä, miltä koiraharrastus näyttää urheiluvalmennuksen näkökulmasta.<br />
<br />
Vähänkin pidemmälle ehtineessä valmennustoiminnassa on urheilussa tiedostettu tavoite mihin pyritään. Tuo tavoite määrittää kaiken tekemisen. Tavoitteen pohjana on usein myös lajianalyysi siitä, mitä ominaisuuksia kyseiseen tavoitteeseen pääsemiseksi vaaditaan. Näin valmennus pohjautuu tosiasioihin siitä A) mihin pyritään ja B) mitä sen eteen on tarkoitus tehdä.<br />
<br />
Omien kokemusteni mukaan juuri tuossa edellä kuvatussa poikkeaa koirien kanssa harrastaminen/treenaaminen merkittävästi urheilun harrastamisesta/treenaamisesta. Tietenkin koiraurheilussa löytyy huippuosaajat ja kärki, jonka tekeminen on tarkkaan analysoitu, suunniteltu ja toteutettu. Suurin ero löytyykin kansallisen tason tai alueellisen/paikallisen toiminnan osalta. Urheilun valmentaja- ja ohjaajakoulutusjärjestelmällä on pitkät perinteet. Paikallistason urheilussa löytyy merkittävää toiminnan suunnittelun ja tavoiteasettelun osaamista. Osaamisen takana on valmentaja- ja ohjaajakoulutus.<br />
<br />
Koiranomistajat uhraavat harrastamiseensa aikaa ja vaivaa. Kuinka usein motivoituneelle on tarjolla urheiluseuratoiminnan kaltainen ympäristö harrastamisensa tueksi? Edellisessä kirjoituksessani viittasin kouluttamisen ja treenaamisen eroihin. Keskenkasvuisen pennun kanssa koulutuskentälle suuntaava omistaja saa peruskoulutuksen ehkäpä pentukoulussa. Varsinaseen treenausvaiheeseen yltää kuitenkin tosi harva. Syitä on varmaan monia. Oman kokemukseni mukaan koulutusvaiheesta treenaamiseen ei ole selkeää viitoitettua polkua. Tässä on merkittävä ero urheiluvalmennukseen verrattuna.<br />
<br />
Joskus olen myös pohtinut, että koiraharrastuksessa on usein epäselvää mistä eteneminen ja kehittyminen on kiinni - ohjaajasta vai koirasta. Treenaataanko ohjaajaa vai koiraa? Voiko edes tuollaista kysymystä kaikissa koiraharrastuslajeissa esittää? Selkä "lajianalyysi" puuttuu ja tekeminen perustuu siten vääriin olettamuksiin.<br />
<br />
Kuvittelisin koiraharrastuksella olevan jo niin pitkät perinteet, että osaamista tästä maasta löytyisi. Katseet suuntautuvatkin nyt järjestelmään, harrastusympäristöön ja olosuhteisiin. Koiraharrastuksella olisi tässä paljon opittavaa urheiluseuratoiminnasta. Etenkin vähänkin tavoitteellisemmin koiraharrastukseen suhtatuvien kannalta.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-11999804295066001542011-02-01T09:34:00.000+02:002011-02-01T09:34:43.685+02:00Kouluttaa <-> treenataJep, jep.<br />
<br />
On jo useasti pitänyt tarttua "kynään" ja kirjoittaa, mutta eipä ole ollut aikaa istua koneella. Kirjaanpa nyt nopeasti päässä pyörineen ajatuksen muistiin, niin voin siitä sitten jatkaa syvemmälle aiheeseen jatkoksi koiraharrastuksen ja urheiluvalmennuksen eroista ja yhtäläisyyksistä.<br />
<br />
Voisiko olla niin, että ne jotka ovat edenneet pidemmälle koiraharrastuksessa, ovat hoksanneet treenaamisen ja kouluttamisen eron?Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-53988516255795843202011-01-28T17:26:00.000+02:002011-01-28T17:26:51.654+02:00KilpailuvietistäHuomenna pitkästä aikaa taas lähtövaatteen alle hiihtosuunnistuskisoissa Raahessa. On muuten todellakin pitkä aika, kun viimeksi olen suksimalla kisaillut. Kesällä suunnistaen on tullut ties kuinka monta vuotta peräkkäin. Laskin joskus vuosia sitten, että kilpailin suksimalla 21 vuotta joka vuosi. Aika pitkä aika.<br />
<br />
Kilpailuvietti on mielenkiintoinen asia. Joillekin sitä on siunaantunut ylitsevuotavasti. En mielestäni kuulu niihin, vaikka liikkumiseni yksi merkittävä motiivi onkin kilpailu. Kun joskus nuorena kymmenen vuoden yhtämittaisen treenaamisen, päiväkirjaamisen ja raportoinnin aika tuli täyteen, avautui liikunta ja myös kilpaileminen ihan uudessa valossa. Muistan kyllä hämärästi, että voittaminen ja nimenomaan muiden voittaminen oli nuoruudessa merkittävä tekijä ja onnistumisen mittari. Tuolloin kilpailuvietti näkyi kilpailemisena toisia vastaan ja oman onnistumisen mittari oli pärjääminen suhteessa muihin.<br />
<br />
Vanhemmiten on kilpaileminen muuttunut enemmän itseään vastaan kisaamiseksi. Toki mielellään edelleen vertaan tuttujen kavereiden kanssa kuinka suorittaminen sujuu. Ikämiehissä on kuitenkin suuria eroja harjoittelussa, terveydessä ja myös asennoitumisessa kilpailuun. Nämä tekijät määrittävät usein jo etukäteen voimasuhteita. Siten on hyvä verrata, kuinka paljon tänään hävisin sille tai tälle kilpakumppanille. Paremmuus tunnustetaan nöyrästi usein jo etukäteen lähtökohtia kisaan punnittaessa.<br />
<br />
Siltikin kilpailussa on oma suolansa. Lähdön hetki on aina tunnelmaltaan samantyppinen. Siinä asettuu alttiiksi edessä olevalle haasteelle. Etenkin suunnistus on lajina sellainen, että keskittyminen ja ajatusten hallinta kulminoituu lähtöpaikan tiiviissä ja odottavassa tunnelmassa. Tunnetta on vaikea melkeinpä mahdoton kokea muualla. Vaikka olen monessa ehtinyt olla yli 30 vuoden urheilu-urani aikana, ei Jukolan viestin avausosuuden tunnelmaa voita mikään. Pimenevään yöhön odottaa lähtöä yli tuhannen miehen lauma. Hiljaisuus ennen strattihetkeä ja ryntääminen matkaan tykinlaukauksesta on tunnepitoinen kokemus. Kilpailua jaloimmillaan.<br />
<br />
Voittamisenhalu ei ole kuin pieni osa kilpailuviettiä. Kilpailun tuoma henkisen ja fyysisen suorittamisen mittaaminen luo ilmapiirin, joka ruokkii monenlaisia tuntemuksia ja tunteita. Tunnustan kuuluvani niihin, jotka tavalla tai toisella saavat elämäänsä sisältöä kilpailuihin osallistumalla. Ei lainkaan voittamisenhalun kautta, vaan kilpailutilanteen tuomien muiden tuntemusten kautta.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8761419073003662502.post-11149863199787461142011-01-21T14:28:00.001+02:002011-01-21T14:30:30.672+02:00Tasapäisten valtakuntaOtsikon sanoin nimeää Jukka Rönkä Urheilulehden pääkirjoituksen 20.1.2011. Osuva kirjoitus, jonka kautta on palattava vielä Minna Kauppiin ja Urheilugaalan tapahtumiin.<br />
<br />
"<i>Todellisuudessa Kaupin tapaus on kuitenkin kuvaava esimerkki siitä, kuinka heikosti me suomalaiset suvaitsemme ja ymmärrämme sitä, jos joku ei taivu samanlaisuuden ja tasapäisyyden kaavaan.</i>", kirjoittaa Rönkä. Juuri näin.<br />
<br />
"<i>Sama asenteellisuus näkyy myös urheilussa. Kun Minna Kauppi epäili mahdollisuuksiaan tulla valituksi Vuoden urheilijaksi, hänen kirjoitustaan pidettiin sopimattomana. Sopivuutta olisi ollut se, että Minna Kauppi olisi ilmoittanut olevansa onnellinen, vaikka häntä ei valittaisikaan Vuoden urheilijaksi</i>."<br />
<br />
Ja vielä.<br />
<br />
"<i>Mutta entäpä siinä tapauksessa, jos tasapäisyyden vaatimus vaikuttaa ja heijastuu esimerkiksi siihen, miten intohimoisesti ja miten paljon urheilija harjoittelee?</i>", kysyy Rönkä.<br />
<br />
Omilla avoillaan ajatteleva, itselleen urheileva ja viimesen päälle sitoutunut urheilija on harvoin joukkoa tai massaa. Kaikki pelaa ja Nuori Suomi ideologiat ovat vuosikaudet tehneet työtä reilun pelin hengessä tasapäistääkseen nuorisourheilua. Pelatkoon jokainen yhtä paljon, olkoon jokainen tasa-arvon nimissä yhtä huono. Tuohon kuvaan ei meinaa mahtua Minna Kaupin tapaiset urheilijat. Onneksi. Sillä vain sen takia he ovat lajissaan niin hyviä ja kykenevät voittamaan maailmanmestaruuksia. Tasapäistetystä porukasta sellaisia harvoin - jos koskaan - löytyy.Nurkkahuoneestahttp://www.blogger.com/profile/04256346131186547859noreply@blogger.com0