Jokamiehenoikeus

Päivän lehdissä uutisoidaan jokamiehenoikeuksien uusista linjauksista. Ympärisöministeriö tiedottaa, että uusi opas julkistetaan syksyllä. Mitään merkittäviä muutoksia nykyiseen käytäntöön ei kuulemma ole tulossa.

Puhuttaessa jokamiehenoikeudesta on olennaista ymmärtää kuka tai mikä on jokamies, jota oikeus koskee. Tämä on ihan yhtä tärkeäää kuin se, mitä oikeuksia jokamiehellä on.

Ymmärtääkseni nykyin keskeisimmät ongelmakohdat jokamiehenoikeuksissa syntyvät siitä, että luonnossa liikkuva ei osaa tulkita milloin hän muuttuu jokamiehestä joksikin muuksi ja näin menettää oikeutensa. Helpoiten jokamiehen voisi tulkita olevan jalan, hiihtäen, polkupyörällä tai ratsain kulkeva. Heti kun mukaan tulee mottorikäyttöinen vehje kyseessä ei ole jokamies. Toinen tulkinta liittyy ryhmiin. Jokamies kulkee yksin tai pienessä ryhmässä - ei suurella porukalla.

Nykyajan moottorin avulla liikkuvan ihmisen tuntuu olevan vaikea käsittää, että jokamiehenoikeudet eivät kata moottorikelkalla, mönkijällä, autolla tai mopolla liikkumista. Julkisuudessa on keskusteltu ratsastuksen aiheuttamista ongelmista. Ratsastus onkin mielestäni siinä rajamailla pitäisikö se kuulua jokamiehenoikeuksien alle.

Viime aikoina on noussut keskusteluun luonnon liiketaloudellinen hyödyntäminen jokamiehenoikeuksien nojalla. Tässä ei olekaan helppoa linjata millainen marjastaja tai luontopalvelujen tuottaja on jokamies. Luontoon voidaan aiheuttaa sellaista kuormitusta, joka on haitaksi maanomistalle tai paremminkin hänen omaisuudelleen. Mieleen tulee taloudellisessa mielessä tehty laajamittainen marjastus tai vaikkapa kalliokiipeily. Näissäkin rajanveto siitä, kuka on jokamies ei ole helppoa.

Odotellaan syskyä ja uusia linjauksia ja palataan sitten uudelleen aiheeseen.

Mielenkiintoinen selvitys aiheesta. (Kannattaa lukea.)

R.I.P. Mika Myllylä

On niin paha olla. Harvinaisen paha olla.

Yksi ihmiselämä on päättynyt. Huippuhiihtäjä ja urheilija - sanan varsinaisessa merkityksessä - Mika Myllylä on kuollut. Hänen elämänsä päättyi 41-vuotiaana aivan liian varhain. Tietämättä mitä kaikkea Mikan elämän viimeisiin aikoihin liittyy ei ole korrektia lähteä arvailemaan, mitä on tapahtunut tai mikä mihinkin on johtanut.

Kysymykset joita nousee mieleen liittyvät siihen miten me sankareitamme muistamme. Voittojen hetkillä jokainen haluaa tuntea voittajan. Mikallakin selkääntaputtelijoita riitti. Oli talonrakentajia Haapajärvellä. Iso joukko ihmisiä ja yrityksiä oli valmis yhteistyöhön olympiavoittajan kanssa. Vaatimaton pohjalainen teki minkä piti, uhrasi aikaansa ja itseään julkisuudelle. Hän antoi haastatteluja ja oli siten yhteistä omaisuuttamme.

Lahden doping-käryn jälkeen ilmestyi vielä pisteenä i:n päälle kirja "Riisuttu mestari". Se taisi olla viimeinen mitä kansallissankarista enää saatiin puristettua irti. Mestari oli loppuun kaluttu luu, jonka jouti heittää pois. Median, mainosmiesten ja meidän kaikkien huomion sai uudet mestarit.

Edu Kettunen - tuo mainio tekstinikkari on tehnyt hienon biisin "Luusereiden kunginas". Kuunnelkaa, jos jostain löydätte. Tässä alku biisistä:

sit on ylistetty liikaa,
siit on tehty jumalaa
sil on ratsastettu maineeseen,
sil on myyty rihkamaa.
sit kun se ei enää jaksa
olla toivo isänmaan
ne tekee siitä luusereiden kuninkaan.

Toinen mieleentuleva laulu on Juicen Paperitähdet, vaikka Mika Myllylä olikin paljon muuta.

Taas muistan Olavi Virtaa
niin lujaa eli hän
ja nähtyänsä kaiken
hän näki enemmän
Hänen kunniansa vietiin
hälle jäi vain maineen ies
Ja juuri kun hän oli valmis luopumaan
vielä saapui myyntimies

Mieleeni nousee suunnistuskisat joskus 1990-luvulta. Juoksin pitkän matkan am-kisassa pätkän Mikan kanssa samaa matkaa. Vauhti oli kovaa, mutta silti sinnittelin rastivälin Mestarin kanssa yhdessä. Suuri urheilija olisi ansainnut toisenlaisen elämän urheilu-uransa jälkeen. Toki jokainen on vastuussaan itsestään ja tekemistään valinnoista. Siltikin haluan kysyä olisimmeko me voineet tehdä jotain toisin?