lauantai 28. tammikuuta 2012

Lähimetsässä

Ystäväni puki sanoiksi fb-päivityksessään sen mitä itse pähkäilin iltapäivän metsäretkellä. Lumisessa metsässä koiran kanssa tarpomisessa on jotain alkukantaista. Olen usein miettinyt miksi metsäretki on ihan erilainen tunnelmaltaan kun koir(i)a on mukana. Etenkin tunnelma muuttuu, jos päästät koiran vapaaksi kulkemaan ja siirryt metsään pois tieltä tai polulta.

Liekö syy siinä, että seuraat ja tarkkailet herkemmin koiraasi ja sen tekemisiä. Laukaiseeko yhdessä kulkeminen joitain ikiaikaisia vaistoja, jotka kehitys on sinussa peittänyt. Itselläni on ainakin taipumus tiivimmin tutkia koiraa ja sen ruuminkieltä metsässä kulkiessa. Koiran hetkellinen tuijotus jonnekin kaukaisuuteen terästää omiakin aisteja. Sinun ja koiran välille syntyy ohikiitäväksi hetkeksi outo yhteys. Mistä tuossa kaikessa on lopunperin kysymys?






Noh, joka tapauksessa kävimme tänään Tiitun kanssa tutkimassa lähimetsän luontoa. Lunta on sen verran vähän, että maastossa voi kulkea jalan ilman suksia tai lumikenkiä. Pakkasta oli reipas -15 ja aurinko nousee jo sen verran, että oli oikein mainio ulkoilukeli. Vähän jopa tuntui keväiseltä välillä. Metsässä oli paljon jälkiä, joissa riitti katseltavaa ja tutkimista.



Metsä on aina avoin näyttämään sinulle jotain, jos vain olet itse valmis katsomaan. Palatakseni alun kysymykseen ehkäpä koiran läsnäolo avaa mielesi kastomaan tarkemmin. Eläin viestii eleillään ja omalla kielellään merkkejä luonnosta. Se houkuttelee ja joskus pakottaa sinut katsomaan tai kuuntelemaan tarkemmin sellaistakin mihin itse et kiinnittäisi mitään huomiota. Jotain ihmeellistä ja ainutkertaista on myös koiran kyvyssä riemuita käsillä olevasta hetkestä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti