keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Ahdistaa

Mikäpä minä olen ymmärtämään amerikkalaisten tuskaa wtc-terroritekojen jälkeen. Siltikin maanantai-aamun uutinen Bin Ladenin tappamisesta ahdisti. Ei ehkä niinkään uutisen sisältö, vaan tapa millä uutinen kerrottiin ja vastaanotettiin tuntui syljettävältä - inhotti.

Pohdin jo vuosia sitten vanhassa blogissani sivistyksen suhdetta kostoon ja lopullisen oikeuden etsimiseen. Mitä ajastamme kertoo se, että yksi maailman sivistyneimpänä itseään pitävän valtion päämies ylpeänä kertoo maailmalle hänen kansansa tappaneensa ihmisen? Puheesta ja eleistä käy ilmi tyytyväisyys ja kunnia - "ME sen teimme".

Onko julkitulon ja ylpeyden takana ajatus teon oikeutuksesta? Mikä tai kuka tuon oikeutuksen antaa? Jos jokainen meistä voisi luoda omat periaatteensa, moraalinsa tai etiikkansa ja hakea itselleen niiden  kautta oikeus tehdä hirmutekoja, maailma olisi kovin toisenlainen paikka.

Minusta murha on aina murha. Sen seuraus on aina sama. Ihminen kuolee. Onko väärin ajatella, että sen kuka Bin Ladenin tappoi tulisi vastata teostaan kuten sivistyneen valtion lain ja järjestyksen mukaan kuuluukin? Jos näin ei ole, tarkoittaako se sitä, että ihmisen saa tappaa, kunhan on riittävän hyvä syy.

Kenellä on oikeus tuo riittävä syy määritellä?

Ahdistaa.

1 kommentti:

  1. Samoissa tunnelmissa olen itse kuunnellut uutisia, sen vähän mitä olen viitsinyt kuunnella... Että sulka hattuun USA:n pressalle kun saatiin ihminen hengiltä, jotenkin siitä tuli epätodellinen olo että noinko tosiaan on nykypäivänä?

    VastaaPoista