torstai 24. maaliskuuta 2011

Annin tarina

 

Juttelin eilen nuorten kanssa tästä viedosta ja sen herättämistä tunteista. Otanta oli toki pieni ja valikoitunutkin, koskapa kyseessä oli opettamani luokka. Nuoret osaavat nykyisin keskustella. He sanovat mielipiteensä ja osaavat myös perustella. Mielenkiintoista oli havaita, että itselleni tuli hyvinkin lohdullinen olo tulevaisuuden suhteen näiden nuorten näkemysten kautta.

Oman kokemukseni perusteella - siis työni ja harrastuksieni - tämä esille nostettu Annin tarina ei ole millään tavalla poikkeuksellinen. Nuoret eilen myös myönsivät, että Annin kaltaisia on joka pitäjässä, jopa jokaisessa koulussa. Nuoret etsivät itseään ja rajoajaan. Niin on aina ollut ja on myös oleva. Miksi siis tästä on tehty näin iso numero? Miksi Jumala on vedetty mukaan ratkaisemaan yksittäisiä ja perin normaaleja nuoren kasvuun ja kehitykseen kuuluvia ristiriitoja? Onko Jumala vain tietynlaisten ihmisten Jumala?

Keskustelu eilen nuorten kanssa vei siihen suuntaan, että uskoa, raamattua ja Jumalaa käytetään välikappaleena joidenkin ainakin nuorille tuntemattomien tarkoitusperien ajamiseen. Fiksua ja syvällistä pohtia asiaa näin. Eilisen keskustelun perusteella nuorisolle maailma ei ole niin mustavalkoinen ja ehdoton paikka, kuin Älä alistu-kampanja Annnin tarinalla tahtoo kertoa.

Mitä ajattelevat ne bi- tai homoseksuaalinuoret, joille Jumala ei ilmestykään kuten Annille kertomaan kuinka asioiden oikeasti tulisi olla? Kun he ovat itsensä ja ajatuksiensa kanssa hukassa ympäristön kiusaamina ja Jumala on hiljaa, kääntyykö tämä ehkä hyväksi tarkoitettu Annin tarina lopulta näitä nuoria vastaan. Tehdäänkö näillä kampanjoilla ja ylipäätään ahdasmielisillä asenteilla uskosta, raamatusta ja Jumalasta se lopullinen tuomitsija? En ihmettele, että arkkipiispa ehti jo sanoutumaan irti tästä. Nuoret elävät herkässä vaiheessa aikuistuessaan. On täysin eri asia pyrkiä vaikuttamaan aikuisten homo-asenteisiin kuin nuorten. Mahtoikohan tämä käydä mielessä niillä, jotka tätä kampanjaa lanseerasivat liikkeelle?

2 kommenttia:

  1. http://koti.phnet.fi/petripaavola/annintarina.html

    Kannattaa lukea linkin takana oleva kirjoitus ajatuksista jotka heräsivät videon katsomisesta.

    VastaaPoista
  2. jep, luin.

    se mitä kukin sisimmäässään uskoo oikeaksi on eri asia kuin julistaa sitä kampanjan tavoin herkässä elämäntilanteessa olevalle nuorelle.

    lainaus p.paavolan tekstistä - "Raamatun mukaan Jumalan tahdon mukaisesti elävä ihminen arvostaa, rakastaa ja kunnioittaa lähimmäistään, vaikka tämä uskoo tai ajattelee asioista eri tavalla."

    mielestäni juuri tuon lainatun kohdan ajatus ei toteudu kampanjassa. voisi kysyäkin onko tulkinta siitä, ettei joku ole 'oikea nainen' toisen arvostamista ja kunnioittamista? tai kysymys miksei homokin jos murhaaja?

    VastaaPoista