Vai että juhlintaa...

Joo. Suomi on jääkiekon maailmanmestari, hei maailmanmestari... Torilla tavataan. Niin todella tavattiinkin.

Katsellessani kotisohvalla kansanjuhlaa telkkarista en kokenut kyllä kovinkaan juhlavaa tunnelmaa. Kännipäissään nuorison edessä sekoilevat sankarimme aiheuttivat ensin huvittuneita hymähdyksiä sitten myötähäpeää ja lopulta suurta vastenmielisyyttä. Hienoa, että viinahöyryissä sekoilleen joukkueen tekemisiin puututtiin niin virallisesti, kuin myös yleisen mielipiteen kautta.

Olen sen verran vanhanliiton miehiä, että tietty "vakavuus" kuuluu mestaruusjuhlien kuvaan. Minulle urheilun suurimpien voittojen saaminen on suuri kunnia. Mitä suurempi ja vaikeammin saavutettu voitto, sitä suurempi kunnioitus mitalia, pokaalia tai titteliä kohtaan. Käyttäytymisesi kertoo kuinka paljon itse arvostat tai kunnioitat saavuttamaasi.

Urheilusta reilut 20v leipäni veistelleenä on tullut oltua mukana jos jonkinmoisissa juhlissa. Seurattuani sivusta median kautta leijonien "juhlimista" muistutti se minusta puulaaki- tai alasarjojen kaveriporukan kauden päättäjäisten saunailtaa, jossa meno on villiä ja sekopäistä. Niissä pääosassa on kännääminen ja porukalla örveltäminen. Mitä hullumpia ja järjettömämpiä ideota juovuksissa toteutetaan, sitä h i e n o m p a a. Aamulla ja oikestaan koko seuraava vuosi voidaan sitten porukalla yrittää muistella mitä itse kukin oikein tekikään. Minun silmiini ei näytä maailmanmestaruuden arvoiselta juhlalta.

En todellakaan ole mikään lasiin sylkijä tai tiukkapipo. Jokainen juokoon itsesnä niin humalaan kuin haluaa. Örveltäköön miten tahtoo, laulakoon, tanssikoon ja työntäköön vaikka nenänsä täyteen kusiaisia. Raja kulkee kuitenkin siinä, milloin edustetaan jotain. Tässä tapauksessa Suomea, lajia ja sen maailmanmestaruuden voittanutta joukkuetta. Kaikki asianosaiset tiesivät paluun Suomeen tapahtuvan median silmien alla. Kaikki takuulla tiesivät ottelun päätyttyä virallisen edustuksellisen osuuden kestävän pari päivää torijuhliin asti. SE vissi ero juhlimisen, mm-kullan kunnioittamisen, edustamisen ja örveltämisen välillä menee juuri tässä.

Lopuksi vielä Jukka Jalosesta. Kunnioittamani valmentaja lausui sellaista, jota en olisi toivonut. Ymmärrän hänen tehneen se joukkueen tähden. Niiden pelaajien tähden, jotka sitoutuivat hänen suunnitelmaansa sataprosenttisesti, eivätkä pettäneet häntä missään vaiheessa. EIhän Jukkakaan voinut pettää poikiaan median edessä. Siksi hän ryhtyi puolustelemaan kännäämistä. Jukka hyvä, rohkea valmentaja on johtaja, joka uskaltaa sanoa myös EI NÄIN pojat silloin, kun se on paikallaan. Nyt olisi ollut sen paikka.

Onnea silti Leijonat.

p.s. jos pokaali on poika, mitä pitäisi ajatella sen kohtalosta. eikö "isien" kuuluisi pitää pojastaan huolta?

Törkeää, törkyä...

Nyt on taas se aika vuodesta, kun lumen alta paljastuu - niin vaikka ja mitä. Joka keväinen koirankakka keskustelu alkanee näinä päivinä tai viimeistään viikon sisällä. Noh, toisaalta ihan aiheestakin.

EN mitenkään puolustele koirankakkoja, mutta ihan viime aikoina on eteen osunut kakkakasoja järeämpää tavaraa.

 

Yläkuvan löydöksen teki koirat. Metsäautotien varrella oli pidetty nuotiota ja kovanpuoleiset eväät poljettu lumen sekaan nuotioon. Kettukin näytti käyneen rippeitä kaivamassa, mikäli yhtään jälkiä tunnistin. Hankien altahan tuo törky paljastuu kaikkien ihailtavaksi eikä aivan heti palaudu luonnon kiertokulkuun. Pitänee seuraavalla reissulla muistaa ottaa muovikassi  mukaan ja kerätä jätteet pois. Alempi kuva on levähdyspaikalta kasitien vierestä. Siihen oli nätisti jätetty tienposkeen painolasti.

Ihan oma lukunsa on sitten täällä maaseudulla, mitä kaikkea muuta maastosta voi löytää. Minulle ei ole esimerkiksi selvinnyt, miksi kuollutta ehkäpä vastasyntynyttä vasikkaa pitää vetää jonkin moottorikäyttöisen telavehkeen perässä ensin kilometritolkulla ristiin rastiin pitkin metsää ja sitten jättää se kuusen alle paikkaa, jonka ohi oli jo useamman kerran ajettu. Onko tarkoitus jättää jälki? Onko se haaska? Ketulle? Ilvekselle?

Jokatapauksessa Tumppu jäljesti hajuvanan sataprosenttisesti ja löysi kuusen alta tämän.

Ihmettelin pitkään lumeen jäänyttä laahaavaa jälkeä ja Tumpun innokkuutta jäljestämiseen. Kun se näytti olevan kovin tohkeissaan, kannustin sitä jatkamaan. Vaikka jälki meni välillä ristiin, päällekäin ja vastakkainkin ei Tumpulla ollut vaikeuksia tajuta mihin suuntaan telavehje oli kulkenut. Lopulta se ilmaisi löytönsä pysähtymällä kuusen juurelle.

Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun vastaavia löytöjä täällä maaseudulla tapaa. Ihmeellistä tässä oli se, miksi tuota oli pitänyt vetää pitkin metsää. Liekö kaikkien lakien ja asetusten mukaista? Pitänee selvittää.